Rakastan tarinoita.
Rakastan sitä, kuinka pienet yksityiskohdat paljastavat joskus suuria yllätyksiä tarinoissa. Katsokaa vaikka tätä koiraa tässä. Näyttääkö se teistä surulliselta, kuin se anoisi teiltä katseellaan apua? Vai näyttääkö se teistä onnelliselta, aivan kuin se odottaisi villiä leikkiä kanssanne?
Tarinoiden paras anti on siinä, että niiden parissa voi antaa mielikuvituksen laukata mihin suuntaan tahansa. Ehkä perustaisin oman tarinani koiran surullisiin silmiin, tai ehkä sen leikkisään hymyyn. Tai ehkä jopa siihen, ettei koiran kieli tule ulos sen suusta, koska joku on tehnyt koiran kaulaan reiän ja repinyt koiran kielen ulos siitä reiästä. Ken tietää, katsotaan mihin suuntaan tarina lähtee:
Alussa oli suo, kuokka ja sisilialainen koira. Koira ei antanut paikallisen mafiapomon pelotella hänen perhettään, joten mafiapomo päätti tehdä koirasta esimerkin muille kyläläisille. Koira kaapattiin ja sille tehtiin ns. sisilialainen solmio. Koiran kaulaan tehtiin puukolla reikä ja kieli vedettiin ulos sitä kautta. Sitten koiran ruumis jätettiin kirkon eteen kyläläisten löydettäväksi. Aika velikultia.
Ja tämä tässä oli varmaan ihan tarpeen hyvä alustus sille, minkälaista sisältöä näiltä sivuilta löytyy.
Julkaistu alunperin 13.05.2015
Olin juuri jumppailemassa kotona ja nostelemassa painoja (turvallista tehdä kun olet yksin kotona, suosittelen), kun muistin, että kuu vaihtui enkä ollut muistanut tehdä blogiini kuukausittaista uudelleennostoa. Mietin, että minkä blogitekstin arkistosta nostaisin, kun aloin tehdä vatsalihaksia ja päästin välittömästi niin kauhean pierun, että luulin hetken paskoneeni alleni.
Ja siitä sain idean minkä blogitekstin nostaisin.
Oletteko koskaan tilannut tuotteita postiin tai postin automaattiin, mutta teitä on nolottanut hakea ne sieltä pois, koska kyljessä lukee isolla Temu tai Kärkkäinen? Onko teitä nolottanut kulkea pakettien kanssa kadulla, vältellen ihmisten syyllistäviä katseita? Ei se mitään, minä ymmärrän kyllä. Nolostuminen myrkyllisen kiinalaisen pikamuodin tai...
Mitä suurempi ihminen, sitä suurempi varjo.
A series of reviews from my Letterboxd account, part 18.
2024 oli umpipaskoista vuosista paskin. Ei ehkä maailmalle, mutta ainakin minulle. Pelkkiä vastoinkäymisiä ja ongelmia joka puolella, kulminoituen lopulta ihan työttömyyteeni asti.
Siitä on yli vuosi, kun viimeksi tein Steven Seagal -elokuvan purun! Vuosi on ollut kiireinen eivätkä Steven Seagal -läskivitsit ole olleet päällimmäisenä mielessäni. Mutta nyt alkaa näyttää huomattavasti rauhallisemmalta, joten ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä pitkästä aikaa purun tähän loputtomaan projektiin.
