Virallisesti käsittämättömin Bond-pahis ja hänen suunnitelmansa

Yksi Bond-elokuvien tärkeimpiä piirteitä on käsittämättömän hankalat juonikuviot, joiden keskellä pyörii vielä käsittämättömämpi pääpahis. Sen sijaan, että näissä elokuvissa normaalin näköinen mies ryöstäisi pankin, kemikaalionnettomuudessa siniseksi värjäytynyt shakkimestari päättääkin aloittaa ydinsodan lännen ja idän välillä päästäkseen käsiksi lännen ja idän välissä olevan timanttikaivokseen. En ole ihan varma onko juuri tätä esimerkkiä tapahtunut Bondeissa, mutta en yllättyisi yhtään, jos olisi. Totta kai pääpahis on shakkimestari, joka on värjäytynyt siniseksi kemikaalionnettomuudessa. Ja totta kai hän aikoo aloittaa ydinsodan edistääkseen omaa agendaansa timanttibisneksessä. Joka toisessa Bond-elokuvassa ollaan aloittamassa ydinsotaa typeristä syistä.

Joka tapauksessa, valitsin kolme käsittämättömintä suunnitelmaa ja pahista Bond-elokuvista. Ensin varasijoille päässeet:

3. THE SPY WHO LOVED ME & YDINSOTA MERTEN HYVÄKSI

Rakastan tätä elokuvaa ja pidän erityisen paljon Bondin ja naispääosan välisestä juonikuviosta, mutta onhan tässä leffassa täysin päätön pääpahis ja suunnitelma. Karl Stromberg on mies, joka elää tukikohdassa meren alla ja aikoo suojella rakasta mertaan aloittamalla ydinsodan (totta kai) lännen ja idän välillä. Kuka haluaa olla ensimmäinen, joka kävelee läpi suunnitelmassa olevasta järkyttävän kokoisesta aukosta? Hyvä on, minä teen sen. Mikäli ydinsota käydään, SE VAIKUTTAA MYÖS MEREEN! Eihän radioaktiivinen pilvi pysähdy meren rannalle ja ole niin kuin "Ei helvetti, en minä halua kastua. Parempi kääntyä ympäri ja mennä takaisin kaupunkiin".

Mikäli Strombergin suunnitelma piiloutua meren alle ikuisiksi ajoiksi oikeasti toimisi, Stromberg voisi käyttää sitä myös paljon pienemmässä kaavassa. Hän voisi aloittaa ydinsodan ja sukeltaa jonkun lammen pinnan alle pakoon lähestyvää ydinlaskeumaa. Samalla kun pinnan yllä maailma muuttuu tuleksi ja kauhuksi, hän voi olla turvassa metrin syvyisen veden suojelemana.

"Menetin suuressa sodassa kolme raajaa ja kykyni nähdä. Elämäni on pelkkää kipua ja tuskaa. Onneksi kuolema kutsuu minua jo luokseen, sillä rakkulat selässäni ovat valmiita poksahtamaan ja päästämään niissä elävät säteilyliskot vapaiksi. Miten sinulla menee?"

"Ihan hyvin. Kompastuin juuri ennen räjähdystä vesilätäkköön, joten selvisin ilman minkäänlaisia vaurioita."

2. ON HER MAJESTY'S SECRET SERVICE & ALLERGIAT

Pääpahis on Blofeld, joten hän on täysin käsittämätön niin monesta eri syystä. Mutta kaikista Blofeldin suunnitelmista tämä on helposti se typerin. Blofeld on etsinyt Sveitsin huvimajalleen 12 nuorta naista, joilla jokaisella on eri ruoka-aine allergia. Hän aivopesee heidät irti allergioistaan ja siinä ohessa aivopesee naiset myös hyökkäämään oman maansa maatalouden kimppuun Blofeldin kehittelemän parfyymin avulla. Ja hän aikoo käyttää naisia agrikulttuurisina ohjuksina, ellei saa tyyliin jotain vitun lordin arvonimeä Englannin kuningattarelta.

En tiedä mistä lähtisin edes avaamaan tätä. Eikun tiedänpäs, allergiat eivät ole pään sisäinen ongelma vaan fyysinen ongelma! Et voi aivopestä naisia pois allergioistaan, se ei voi toimia! Voit ehkä aivopestä naiset olemaan huomaamatta omia allergioitaan ja niistä seuraavia oireita, mutta tämäkään suunnitelma ei voi toimia liian pitkälle.

"Anteeksi neiti Elefanttimies, mitä teet pellollani parfyymipullon kanssa?"

"GHRRRÖÖÖÖÖ!"

"Tarvitset apua parfyymin levittämisessä viljaan koska sormesi ovat turvonneet viisinkertaisiksi?"

"GRGRGÖÖÖÖÖ!"

"Selvä homma. Valtava paine päässäsi sai muuten toisen silmäsi pullahtamaan ulos, haluatko että työnnän sen takaisin turvonneeseen kuoppaansa?"

Miksi naisia edes tarvitsee ottaa osaksi suunnitelmaa. Eikö Blofeld voinut vain palkata 12 eri kätyriä ja lähettää heidät eri pelloille parfyymipullojen kanssa? Vai ovatko maanviljelijät niin typeriä, että kokevat tuntemattomat miehet pelloilla uhaksi mutta tuntemattomat naiset pelloilla ihan hyväksi jutuksi? No siinä tilanteessa palkkaa 12 naiskätyriä! Jos olet jo kehittänyt parfyymin, joka pystyy tuhoamaan koko maan maatalouden, niin olet jo maalisuoralla. Miksi haluat viimeisenä tekonasi tehdä koko kuviosta ihan käsittämättömän vaikean. Se on vähän niin kuin jos olisit rakentanut omin käsin toimivan avaruusraketin, joka kykenee matkaamaan Marsiin kahdessa tunnissa, mutta et suostu lentämään sillä Marsiin ellet ensin löydä laulavaa hamsteria, joka osaa tanssia valssia toisen hamsterin kanssa.

"Mutta herra Blofeld, raketti on valmis laukaisuun. Sinun pitää vain painaa nappia ja olet saanut kaiken minkä halusit. Miksi tehdä tästä näin vaikeaa?"

"Koska matkani Marsiin ei ole täydellinen ilman laulavaa hamsteria, joka osaa tanssia valssia toisen hamsterin kanssa!"

"Hyvä on… Mutta hamsterit ovat luonteeltaan erakkoja, sir, joten meidän pitää varmaan aivopestä ne unohtamaan ensin se. Ja sitten meidän pitää aivopestä ne unohtamaan kävelevänsä neljällä jalalla kahden sijaan. Ja sitten meidän pitää aivopestä ne oppimaan valssiaskel sekä vaihtoaskel ja myös viemisen käsite, sekä tietysti…"

Kaiken lisäksi, Blofeld tekee tämän kaiken vain saadakseen arvonimen Englannista. En tiedä tiesittekö tätä, mutta kuka tahansa voi saada arvonimen Englannista muutamalla punnalla. Kuka tahansa, kuten vaikka minä:

Kyllä, vanhempani ostivat minulle muutama vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi Lordin arvonimen. Omistan neliömetrin metsää Skotlannista, joka tekee minusta teoriassa Skotlantilaisen Lordin. Vanhempieni ei tarvinnut uhata Englannin maataloutta terrorismilla eikä heidän ei tarvinnut aivopestä ketään unohtamaan allergioitaan. Heidän piti vain maksaa muutama punta jollekin nettisivulle ja presto, pojasta tuli aatelinen.

Ja koska olen aatelinen, ovat nämä tekemäni Bond-valinnat jopa käytännössä virallisia. Joten sen pidemmittä puheitta, tässä virallisesti käsittämättömin pahiksen ja suunnitelman kombo:

VOITTAJA: A VIEW TO A KILL & NATSISTEROIDIT/MIKROSIRUT

Christopher Walken esittää natsitiedemiehen koehenkilöä, joka on entinen KGB-agentti, joka omistaa mikrosirutehtaan, jossa työskentelee hänet luonut natsitiedemies. Hän myös lentää paikasta paikkaan zeppelinillä, varmaan koska ei halua tehdä liian näyttävää sisääntuloa. En malta odottaa sitä päivää, kun Kanye West alkaa myös saapua zeppelinillä keikoilleen. Hän on jo käynyt läpi sen vaikean osuuden uudesta natsi-imagostaan ja tuhonnut uransa juutalaisvihassa, joten kannattaisi varmaan nauttia hylkiön asemansa ainoasta hyvästä puolesta ja ostaa zeppelini. Ja ehkä musta univormu.

Joka tapauksessa, steroidiwünderkind Walken pystyy mikrosirujensa kanssa tekemään vaikka mitä, kuten vaikka upottamaan niitä ravihevoseensa ja sitten määräämään hevosen adrenaliinitasoja ylemmäs. Mitä? Eivätkö mikrosirut toimi niin? No siinä tilanteessa olisi todella typerää matkustaa zeppelinillä Kaliforniaan, jossa suunnitelmana olisi upottaa koko Silicon Valley mereen vain, jotta saisi itselleen koko maailman mikrosirumarkkinat. Koska se olisi naurettavan suuri väärinkäsitys, joka vaatisi miljoonien ihmisten hengen. Mitä? Se on hänen suunnitelmansa? Selvä homma. Ehkä syytetään tästä kaikesta vaan natsisteroideja eikä typeryyttä.

Joten tiivistettynä, Walkenilla on tuote jota hän ei ymmärrä ja hän päättää tappaa kaikki kilpailijat pois markkinoilta ennen kuin tajuaa, ettei ymmärrä omaa tuotettaan. On tavallaan harmi, ettei hän onnistu suunnitelmassaan, koska siitä olisi saanut hauskan lopun elokuvaan.

INT. WALKENIN KOTI - ILTA

Tyytyväinen Walken kävelee kotiinsa ja tipahtaa sohvalle väsyneenä. Hän katsoo kasaa mikrosiruja edessään.

WALKEN

Aaah, viimeinkin voin vain istua alas ja nauttia hyvästä elokuvasta hyvän samppanjan kanssa. Mikrosirut, tehkää elokuva! Ja te mikrosirut, muuttukaa samppanjaksi!

Hovimestari astuu huoneeseen.

HOVIMESTARI

Sir. Mikrosirut eivät pysty tekemään mitä pyydät. Ne ovat vain pieniä juttuja, jotka voivat ohjelmoida isompia juttuja.

WALKEN

Mein gott!

Freeze frame. Naururaita. Duran Duran alkaa soida.

TÄSTÄ TAKAISIN YHTEENVETOON