Dicks of Thor

05.01.2016

Ehkä on hyvä aloittaa siitä, että ensimmäisen kerran koko blogini historiassa harkitsin, että lähdenkö edes mukaan koko juttuun. Soldiers of Odin on niin vitun typerä ja silti kuitenkin loukkaava ryhmä. En aluksi halunnut, että kyseinen katujengi saisi yhtään enempää näkyvyyttä, mutta lopulta kuitenkin päätin, että pakkohan siitä on repiä vitsiä. Muuten terroristit voittavat tai jotain.

Soldiers of Odin on siis Kemissä ja Joensuussa (ja varmaan muuallakin, toivottavasti kuitenkaan ei) toimiva jengi, joka vahtii katuja kun poliisilla ei ole resursseja tehdä sitä. Nämä katujen sankarit sanovat taistelevansa "Valkoisen suomen puolesta". Turvapaikanhakijoista erityisen kiinnostunut joukko vannoo myös, etteivät he ole natseja. Heidän omalla nettisivulla useimmin kysytyissä kysymyksissä se on itse asiassa toinen kysymys.

Hyvä tietää.

Joensuun alahaaran jäsenet myös sanoivat haastattelussa, että "ei me ketään huviksemme piestä", joka on lohduttavaa kuulla.

En osaa kirjoittaa järkeviä perusteltuja tekstejä Soldiers of Odinista ja siitä, miksi koko ryhmä on aivan helvetin huono juttu, mutta onneksi täällä ja täällä ja täällä osataan. Itsehän osaan vain sarkasmin jalon taidon.

Joten toivonkin, että kaikki Soldiers of Odinia halveksuvat nauttivat uudesta kilpailevasta ei-katunatsi -Facebook-ryhmästäni, Thorin Jepareista, eli Dicks of Thorista!