James Bond -projektini, Osa 12 - For Your Eyes Only
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1981 valmistunut For Your Eyes Only.
MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA
Minulla on teoria Maurice Binderin alkuteksteistä. Mitä parempi elokuvan teema on, sitä paremman intron Binder suostuu elokuvaan tekemään. Sheena Eastonin For Your Eyes Only on ainakin yksi omista suosikkiteemoistani ja uskoisin sen olevan muillakin suht korkealla listoilla. Joten koska biisi on hyvä, Binder on antanut naisille luvan sensuellisti esitellä teräviä nännejään siluetteina sekä liplattavan veden läpi. Naisten ei tarvitse tällä kertaa esittää eläimiä tai kruunuja tai timantteja tai moderneja taideteoksia. Intro on hillitty, kaunis ja helposti yksi parhaimmista mitä elokuvista löytyy.
Koska teeman laulaja Sheena Easton oli 80-luvun alussa parikymppinen nuori nainen, hän on läpäissyt Binderin tiukan seulan ja päässyt itsekin osaksi introa. Tottakai hän joutuu laulamaan laulunsa alasti, koska on kuitenkin parikymppinen nuori nainen Bond-elokuvassa. Oletan että sillä sekunnilla, kun Easton kuuli saavansa laulaa seuraavan Bond-elokuvan teeman, hän kysyi agentiltaan:
"Eihän minun pidä laulaa sitä al-"
"Ilman muuta pitää laulaa se alasti!"
JUONI LYHYESTI
Bond yrittää estää englantilaisen koodilaitteen joutumisen Neuvostoliiton haltuun eikä lennä kertaakaan avaruuteen.
MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?
Välimerellä eikä ollenkaan avaruudessa.
KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?
Suunnitelma on kaikkea muuta kuin käsittämätön, suorastaan nerokkaan yksinkertainen eikä se sisällä mitään avaruuteen liittyvää. Voi olla, että Moonrakerin jälkeinen darra alkaa tämän elokuvan myötä viimeinkin hävitä, koska For Your Eyes Only oli paljon parempi kuin mitä muistin. Koko ajan salaa pelkäsin, että Moore varmaan käy taas avaruudessa jossain välissä, koska pahiksen ydinkärjet ovat siellä tai jotain, mutta ei. Luojan vitun kiitos ei.
Elokuvan vihollinen on vanha parrakas kreikkalainen Kristatos. Albanian rannikolle onnettomuudessa uponneen englantilaisen laivaston koodilaite ATAC on Neuvostoliitolle arvokas, joten Kristatos haluaa kerätä sen meren pohjasta ja myydä kommunisteille. Ja jotta Kristatos voi saada laitteen itselleen, hänen pitää kiertää laitetta jahtaava Bond ja jostain syystä tappaa elokuvan naispääosan Melina Havelockin… aivan, hetki.
TYPERIN IHMISEN NIMI
Melina Havelock.
KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA YHÄ ON?
…Havelockin perhe. Melina päättää kostaa perheensä kuoleman. Tätä päätöstä seuraa noin tuhat toimintakohtausta ja neljä juonta eteenpäin kuljettavaa kohtausta.
Kristatos itse taas on vanha mies, jolla ei ole minkäänlaisia supervoimia. Itseasiassa hän on niin vanha mies, ettei edes vanhoista miehistä kiihottunut taitoluistelija Bibi halua panna häntä, vaikka kaikki muut vanhat ryppyiset miehet maailmassa Bibiä kiehtovatkin.
MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ
Leffasta löytyy muutama huomattava kätyri. On belgialainen kätyri…
…ja saksalainen kätyri…
…ja Tywin Lannister -kätyri.
Aloitetaan vaikka belgialaisesta kätyristä. Elokuvan ehkä muistettavin kohtaus on kyseisen kaverin kuolema, kun tämä on ajanut autonsa kielekkeen reunalle ja yrittää päästä ulos sieltä. Bond sattuu paikalle ja potkaisee auton alas vuorelta. Kyseessä on Bondien mittapuulla yksi kylmimmistä tapoista, joita elokuvissa tehdään. Itseasiassa kyseessä on enemmänkin murha, vaikkakin Lupa Murhata ei kuulosta ihan yhtä kannustettavalta iskulauseelta kuin Lupa Tappaa.
Elokuvan lopussa Bond estää Melinaa tappamasta Kristatosta ja suosittelee poliisin kutsumista paikalle, joka oli mielestäni vähän tekopyhää.
Saksalainen kätyri Erich Kriegler taas on olympia-atleetti ja hänellä on kyllä kasvot, mutta koska elokuva päätti käyttää muutaman sekunnin esitellen Krieglerin miehuutta, niin miksen sitten minäkin. Joten tässä kaikki mitä teidän pitää tietää Erich Kriegleristä:
Ja sitten on vielä Tywin Lannister -kätyri, joka kuolee kun häntä ammutaan nuolella vessanpöntöllä, tai sitten nuolella rannalla. En enää muista.
KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?
Noin 300, joista päällimmäisinä mieleen nousevat upea autotakaa-ajo Espanjassa sekä todella upea moottoripyörä vs. Bond suksilla takaa-ajo Sveitsin Alpeilla. Viimeksi mainittu takaa-ajo kestää noin kaksi tuntia ja on heittämällä paras suksiin liittyvä takaa-ajo joka leffoissa on nähty (ja nyt kun miettii, niitä takaa-ajoja on todellakin nähty jo paljon). Suksitakaa-ajo eksyy jossain kohtaa jopa olympialaiskelkkojen radalle, jossa Bond jahtaa kelkkaa samalla kun moottoripyörä jahtaa Bondia. Yksi stuntmiehistä nähtävästi jopa kuoli kelkkaradalla, joka vain todistaa pointtini: kyseessä on todella tiukka takaa-ajo.
KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?
Melina Havelock (nimestään huolimatta) oli yksi järisyttävimmistä hahmoista tähän astisissa Bondeissa. Kun Melina menettää perheensä, hän lähtee kostoretkelle. Hän ei missään vaiheessa pyydä Bondilta apua, ei tarvitse Bondilta apua eikä edes harrasta seksiä Bondin kanssa kuin vasta aivan elokuvan lopussa, ja sekin oli varmaan säälistä. Melina pitää puolensa eikä anna minkään pysäyttää häntä. Häntä ajaa eteenpäin kosto, ei jonkun englantilaisen vanhan miehen erektio.
On varmaan aika sanomattakin selvää, että näitä hahmoja voisi olla vähän enemmän. The Spy Who Loved Me oli toinen elokuva, joka onnistui tässä, mutta en nopeasti muista onko muissa Conneryn tai Mooren leffoissa ollut vastaavaa naisvoimaa.
Tasapainottamassa Melina Havelockia on vastaavasti Lisl Von Schlaf, joka on nainen, joka näkee Bondin ja haluaa heti seksiä, sekä taitoluistelija Bibi, joka on nainen, joka näkee Bondin ja haluaa heti seksiä. Von Schlafin ehdotukseen Bond suostuu samantien, mutta jostain syystä Bibin hän tyrmää. Ehkä koska Bibi on 14-vuotias tai jotain.
Bibillä on selvästi joku juttu vanhojen miesten suhteen. Hän on heti lääpällään, kun näkee Bondin ryppyisen naaman ja elokuvan lopussa päätyy yhteen sen Viulunsoittaja Katolla -tyypin kanssa, jolla on myös ryppyinen naama. Kristatoksen Bibi jostain syystä torjuu, ehkä koska ryppyjä ei ollut tarpeeksi.
Bibi myös tuntuu olevan rakastunut Kristatoksen kätyriin Kriegleriin, mutta se ihastus on sentään täysin ymmärrettävissä.
BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ
Runsasta, kuten aina. Hehkuviiniä, ouzoa, valkoviiniä, viskiä, samppanjaa jne jne. Bond on niin helvetin alkoholisti, että hän osaa keskustella Kristatoksen kanssa jopa Pohjois-Kreikan obskuurien valkoviinien makeudesta. Kyllä Bond, tiedämme että sinulla on ongelma ja kaikki alkoholikeskustelut ovat vain avunhuutoja, mutta voisitko lähteä etsimään ammattiapua vaikka julkiselta puolelta ja jättää Neuvostoliiton kätyrit rauhaan. He eivät halua tai osaa auttaa sinua.
MUUTAMA SANA RASISMISTA
Espanjassa kaikki poimivat appelsiineja puista ja Kreikassa kaikki tanssivat kaduilla kansantansseja, mutta se nyt vain on kevyttä stereotypiointia. Odottakaas vain kun päästään Octopussyn myötä Intiaan. Sitten ei enää olla kevyen äärellä.
TYPERIN KUOLEMA
Elokuva alkaa sillä, kun Blofeld lukitsee Bondin helikopteriin ja yrittää sitten tapattaa hänet. Mutta Bond onnistuu ottamaan helikopterin haltuunsa, nappaamaan Blofeldin pyörätuolin kopterilla kiinni ja tiputtamalla tämän alas savupiipusta.
Kuolema on typerä itsessään, mutta se on erityisen typerä, kun tajuaa tämän olevan nyt se huipennus mihin 12 elokuvaa ovat johtaneet. Kaiken pahan alku ja juuri, Spectren johtaja, kuolee kun Bond vain tiputtaa tämän savupiippuun.
Ja vielä typerämmäksi juttu menee, kun kuulee, että minkä vuoksi elokuvassa tehdään näin. Koska joku tyyppi omisti Thunderball -kirjan oikeudet ja se kirja sisältää Blofeldin hahmon ja Spectren organisaation, piti hahmojen omistuksesta käydä oikeustaistelu. EON eli Bondien tuotantoyhtiö päätti näyttää, ettei se tarvitse Blofeldin hahmoa, vaikka sillä omasta mielestä olikin oikeus käyttää tätä. Joten Broccoli ja kumppanit päättivät heittää hahmon alas savupiipusta. Siitäs sait, joku kaveri joka omistaa Thunderball-kirjan oikeudet! Nyt kun me ammuimme itseämme jalkaan tappamalla ainoan merkittävän antagonistimme, olet myös sinä väkisinkin kusessa! Logiikka on aukoton ja muistuttaa itseasiassa aika paljonkin englannin Brexit -suunnitelmaa, jossa omaan jalkaan ampuminen johtaa englantilaisten mielestä parempaan jalkaan.
Pari vuotta myöhemmin samainen kaveri käytti Thunderball-kirjan oikeuksiaan ja onnistui tekemään epävirallisen Never Say Never Again -Bond-leffan, jossa Blofeldin hahmoa käytettiin ja jossa Sean Connerykin suostui palaamaan Bondin rooliin. Tämä oli varmaan eräänlainen shakkimatti -hetki EON-tuontatoyhtiölle, joka ei voinut ymmärtää, että miten helvetissä Blofeld muka voi olla nyt elossa ja toisessa elokuvassa, eikä edes yhtään noen peittämänä.
AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA
Bondin rumassa autossa on turvajärjestelmä, joka on aika turha. Kun pahis yrittää murtautua autoon, itse auto ja kaikki auton lähellä oleva räjähtää samantien ilmaan. Toivon ettei Bond parkkeeraa autoaan suurkaupunkien keskustaan tai oikeastaan mihinkään missä ihmisiä asuu, koska siitä ei voi seurata mitään muuta kuin tuhoa.
Vaimoni nosti esiin hyvän pointin Q:n murtovaraslogiikasta. Jos Q:n idea on estää auton varastaminen räjäyttämällä itse auto, tarkoittaako se sitä, että Q:n kodissa on sama murtovarasesto päällä? Jos on, niin eihän Q asu kerrostalossa?
Ehkä turhin laite on kuitenkin Q:n suunnittelema sateenvarjo, joka sateella menee kiinni ja iskee piikit ihmislihan läpi, tappaen sateenvarjon käyttäjän. Onkohan Q ymmärtänyt ihan vähän väärin vempaimiensa idean? Hänen keksintöjensä pitäisi varmaan auttaa agentteja näiden työssä, ei tapattaa viattomia ihmisiä, jotka vahingossa poimivat väärän sateenvarjon naulakosta tai sekoittavat oman ruman autonsa toiseen rumaan autoon.
PARAS ROGER MOORE -LETKAUTUS
Kun Bond näkee sateenvarjon, hän kysyy Q:lta: "Stingin in the rain?". Vaimoni itki vitsin kauheudesta ja minä ulvoin naurusta.
ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA
Bond kävelee sisään Moneypennyn toimistoon ja sanoo "Moneypenny, a feast for my eyes". Moneypenny kysyy "What about the rest of you?". Bond vastaa "Well, I was going to get around to that".
PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO
Normaalia kevyempää, varmaan koska Moonrakerin käsistä lähteneessä tuotesijoittelussa tehtiin niin paljon rahaa, että sillä on tuotettu kaikki Bondit mitä sen jälkeen on tehty ja mitä seuraavat 200 vuotta tehdään.
OUDOT MUSIIKKIVALINNAT
Elokuvassa on parhaimmillaan todella disco meininki, joka voi tietenkin johtua siitä, että Bondit ovat viimeinkin saapuneet 80-luvulle ja ovat englantilaiseen tapaan tyylikkäästi myöhässä.
MUITA HUOMIOITA
Yksi asia on häirinnyt minua nyt 12 leffan ajan. Miksi kaikista korttipeleistä maailmassa pitää Bondin pelata aina Baccaratia? Se on oltava maailman vaikein korttipeli ja katsojan pitäisi kai ymmärtää siitä jotain. Yritin lukea pelin sääntöjä elokuvan aikana, mutta koko kuvio alkoi muistuttaa rakettitiedettä. Yhdessä kierroksessa on näköjään vain 250 eri vaihetta ja jokainen niistä kuulostaa todella, todella tylsältä. Miksi joku menisi casinoon ja valitsisi ainoan pelin, joka ei ole viihdyttävä? Luojan kiitos myöhemmissä leffoissa (en tiedä missä vaiheessa, mahdollisesti vasta Casino Royalessa) Bond siirtyy Texas Hold'emiin, jonka jälkeen katsojatkin voivat saada jotain irti elokuvien casinokohtauksista.
Moneypenny vanhenee pelottavan nopeasti. Huomasin tämän jo Moonrakerin kohdalla, mutta nyt hän on todella vanha. Myös Mooren ikä alkaa selvästi painaa. Hänen keho leviää, juoksuaskelia ei enää oteta yhtä paljon ja hän vaikuttaa koko ajan hengästyneeltä. En malta odottaa miten seuraavat kaksi elokuvaa häntä kohtelevat.
Vanhentuneista asioista puheenollen. Elokuvan lopussa Margaret Thatcher soittaa onnittelusoiton Bondille (joka ei kuule puhelua koska on panemassa vedessä, mutta papukaija juttelee Bondin sijaan pääministerille, ei vitsi). Viittaus Thatcheriin on itsessään todella vanha, mutta kun Thatcherin mainitsee puhelussa miehensä Deniksen joka heti perään kävelee kuvaan, liikutaan jo todella hämärillä vesillä. Koska en tiedä itsekään kuka Denis edes on, joudun turvautumaan omaan päättelykykyyni. Denis on elokuvan mukaan aina humalassa oleva mies, joka eksyy kuvauspaikoille ja tuijottaa kameraa autistina. Yleisö on varmaan mylvinyt naurusta vuonna 1981.
YHTEENVETO
For Your Eyes Only oli paljon parempi elokuva kuin mitä muistin, mutta uskoisin sen johtuvan Moonrakerin kamaluudesta. Moonrakerin jälkeen mikä tahansa tuntuu hyvältä. Astuin naulaan ja se tuntui ihan hyvältä kun vertasin sitä Moonrakeriin. Joten ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että For Your Eyes Only on yksi parhaimmista Bond-leffoista, vähintäänkin toimintakohtausten ja uskomattomien stunttien osalta. Juonenkuljetuksessa tosin on aika laiskoja hetkiä. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa Melina on sukeltamassa välimeressä, kun Bond sukeltaa paikalle, joten Melina jättää tuhansien dollarien arvoiset sukelluskamat meren pohjaan. Puoli tuntia myöhemmin kun Melina ja Bond ovat pulassa eivätkä voi nousta pinnalle, niin eivätkö he sattumalta osu juuri samalle paikalle ja selviä hengissä meren pohjassa makaavan happinaamarin avulla. Typerää ja laiskaa, mutta mitä vitun väliä. Ainakaan se ei tapahtunut avaruudessa.
Seuraavana vuorossa on Octopussy, eli seuraavana vuorossa huono elokuva.