James Bond -projektini, Osa 21 - Casino Royale
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 2006 valmistunut Casino Royale.
MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA
Pelikortit vaanivat James Bondia Mad Menin introssa ihan ok biisin säestämänä. Naisia ei taida kuningatar-pelikorttia lukuun ottamatta olla yhtäkään ja sekin pelikortti käyttää vaatteita. Kuningatar-pelikortin nännit eivät nöpötä, se ei hiero pistoolia pilluaan vasten eikä edes hyppää haarat levällään kohti avaruustimanttia tulen ja jään läpi. Intro on huomattavasti normaalia Bond-introa hillitympi, on pointtini. Itseasiassa se on todella erilainen Bond-intro, aivan kuten elokuva itsekin on todella erilainen Bond-elokuva. Casino Royale rikkoo tavalla tai toisella lähes kaikkia Bond-leffojen kliseitä. Ja se on ÄÄRIMMÄISEN virkistävää.
Muistan kun kävin aikanaan katsomassa elokuvan teatterissa. Olin jo vuosien ajan toivonut, että Brosnan potkittaisiin pois Bondin roolista. Daniel Craigin roolituksen myötä odotukseni olivat katossa. En malttanut odottaa Casino Royalea. Suoritin samaan aikaan asepalvelusta, joten kävin katsomassa leffan Tennispalatsin suuressa salissa suoraan viikonloppuvapaille päästyäni. Takana oli pitkä leiriviikko enkä ollut nukkunut juuri yhtään. Olin vihainen, nälkäinen ja väsynyt. Mutta leffa oli niin hyvä, että itkin sen loputtua. Viha, nälkä ja väsymys katosivat leffan myötä. Casino Royale teatterissa on edelleen yksi parhaista teatterimuistoistani.
Ja tänään kun leffaa katsellessani mietin teatterikokemustani, tajusin siitä olevan jo 15 vitun vuotta! Sitten itkin taas, en elokuvan takia vaan sen takia että tajusin kohta kuolevani vanhuuteen.
Olen katsonut elokuvan varmaan kymmenen kertaa viimeisten 15 vuoden aikana ja joka kerta olen siitä yhtä innoissani. Ja joka kerta mietin, että miten ÄÄRIMMÄISEN virkistävää on nähdä vakavasti otettava James Bond elokuvassa, joka ottaa itsensä vakavasti. Kesti 21 elokuvaa päästä tähän pisteeseen, mutta viimeinkin ollaan perillä.
JUONI LYHYESTI
MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?
Pääosin Euroopassa mutta kyllä Afrikka ja Amerikkakin saavat oman osansa.
KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?
Ei yhtään käsittämätön. Aivan kuten Bondkin ymmärtää elokuvan myötä olevan kykenevä virheisiin, mokailee myös Mads Mikkelsenin Le Chiffre tietään alaspäin. Hän on terroristijärjestöjen pankkiiri, joka pelaa salaa osakemarkkinoita asiakkaidensa rahoilla. Kun Bond estää Le Chiffren suunnitelman romahduttaa jonkun lentokoneyhtiön osakekurssit, hän häviää yli 100 miljoonaa dollaria. Joten hänen ratkaisu tähän pikku ongelmaan on järjestää Texas Holdem' turnajaiset, jossa pääpotti lähentelee 150 miljoonaa dollaria.
Le Chiffre luottaa pokerinpeluu taitoihinsa ehkä ihan vähän liikaa. Olisi melkein fiksumpaa lainata asiakkaiden rahoista vielä 10 miljoonaa dollaria lisää ja pelata sillä Totoa. Todennäköisyys arvata yksi hevonen oikein on paljon todennäköisempi tapa voittaa rahaa, kuin pelata muutama päivä pokeria ja toivoa, että korttituuri pysyy. Vaihtoehtoisesti hän voisi pistää 10 miljoonaa dollaria pitkävedossa ihan mihin tahansa jalkapallo-otteluun ja veikata tasapeliä. Koska kaikki jalkapallo-ottelut aina päättyvät tasapeliin, ei suunnitelmaan liity minkäänlaista epäonnistumisen riskiä.
Jos ihan tarkkoja ollaan, ei pokeri ole edes taitolaji eikä tuurilaji. Se on kestävyyslaji. Ainoa oikea tapa voittaa Texas Holdem' on pelata aikaa. Se ei ole kivaa ja muita pelaajia vituttaa himmailusi ihan helvetisti, mutta se on takuuvarma tapa voittaa. Hyvää elokuvaa sillä ei tosin saisi aikaiseksi. Jos Bond pelaisi kuten minä pelaan, Casino Royale kestäisi 6-7 tuntia ja olisi mahdollisesti aika saatanan turhauttavaa katsottavaa.
MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ
Le Chiffrellä oli joku kalju jätkä kätyrinään, mutta en muista hänestä mitään. Hän näytti saksalaiselta. En tiedä myöskään hahmon nimeä, joten tässä vain jonkun perus saksalaisen miehen kuva.
KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?
Muutama autotakaa-ajo ja yksi täysin käsittämätön takaa-ajo juosten. Casino Royale ottaa siinäkin mielessä pesäeroa Brosnanin Bondeihin, että erikoisefektejä käytetään hyvin vähän ja niin paljon kuin on mahdollista tehdään käytännössä. Sen seurauksena, katsokaa nyt jumalauta miten hyvältä nämä toimintakohtaukset näyttävät:
KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?
Vesper Lynd on kaikkea muuta kuin
esine. Hän on kolmiulotteinen nainen, jolla on taustatarina,
tavoitteita, oma tahto – Hän on periaatteessa kaikkea sitä mitä
Bond-naiset eivät yleensä ole. Hän myös onnistuu muokkaamaan Bondin
elämää niin vahvasti, että se heijastuu vielä myöhempiin Craigin
leffoihin asti traagisella tavalla. Bond oppii elokuvan myötä
rakastumisen vaaran urallaan ja kylmettää tunteensa henkilökohtaisen
elämänsä osalta.
Ollaan tultu aika pitkälle siitä, missä James Bond panee Holly Goodheadia avaruusaluksessa keskellä merta vanhojen miesten katsellessa aktia videolta.
TYPERIN IHMISEN NIMI
Varmaan Vesper Lynd, mutta ei sekään mikään liian typerä ole. Tottapuhuen ei Holly Goodheadin jälkeen mikään nimi ole tuntunut erityisemmin typerältä.
TYPERIN KUOLEMA
En oikeasti tiedä oliko elokuvassa yhtäkään typerää kuolemaa. Bond ampuu jotain tyyppiä naulapyssyllä päähän, eli ehkä se?
BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ
Paljon suurempi kuin mitä muistin. Bond periaatteessa juo elokuvan viimeistä näytöstä lukuun ottamatta ihan koko ajan. Mutta Bond on ylimielinen tyyppi, jolla on itsestään ihan liian isot luulot, joten ryyppääminen kuuluu asiaan. Kun hän tajuaa olevansa kuolevainen, loppuu juominen myös kokonaan. Lähes kokonaan. Okei, hän joi vielä yhden samppanjapullon. Mutta luultavasti hän joi pullon vain koska tiesi, ettei vuosien ryyppyputkea saa lopettaa kuin seinään. Albert Järvinen kuoli muutama kuukausi sen jälkeen kun oli lopettanut vuosien ryyppäämisen. Vakoojan tehtävä on tietää näitä pieniä elämänfaktoja ja oppia niistä.
MUUTAMA SANA RASISMISTA
En huomannut mitään. Mutta Casino Royale on niin hyvä leffa, että vaikka siihen olisikin saatu piilotettua vähän blackfacea tai kulttuurien stereotypiointia, niin olisiko kyseessä oikeasti edes iso ongelma? Eihän rasismi ole niin iso ongelma, että Casino Royale pitäisi kieltää, eihän?
PARAS HETKI DANIEL CRAIGILLE HEITTÄÄ VITSI (MUTTA EI SILTI TEE SITÄ)
Olen näissä puruissa antanut jokaiselle Bond-näyttelijälle oman erikoisalueensa. Sean Conneryllä se oli pantavuuden määrittely, Brosnanilla kiusallisin hetki ja Moorella vitsien heittäminen. Daniel Craigillä se on väkisinkin vitsien heittämättä jättäminen. Craig törmää elokuvissaan vähän väliä hetkiin, joissa hänen pitäisi Bondien logiikalla vitsailla jotain. Eikä hän tee sitä.
Elokuvassa on kohtaus, jossa Bond seuraa pahista Miamin Body World -näyttelyyn. Body World, jos ette tiedä tai ole käyneet, on näyttely, jossa kuolleiden eläinten ja kuolleiden ihmisten ruumiit on riisuttu ihosta ja he tekevät erilaisia asioita, kuten heittävät keihäitä tai joutuvat keihäiden heittämiksi. Osa ihmisruumista näyttelyssä myös panee toisiaan. Kun Body World oli Heurekassa, kävin siellä vaimoni kanssa ja muistan tutkineeni panevia ihmisruumiita yllättävän tarkkaan. Kyseenalaistin asentoja, joissa ne panivat. Osa niistä vaikutti ihan liian notkeilta ihollisille ihmisille. Ilman ihoa voisin totta kai pystyä panemaan seisaallaan ilman minkäänlaista tukea, mutta ihon kanssa… En ikinä.
Joka tapauksessa, Bond käy Body Worldissa ja murhaa sinne yhden vihollisistaan. Hän puukottaa tämän kuoliaaksi ja asettaa muiden ruumiiden joukkoon. Ja sitten Bond kävelee pois eikä sano mitään.
Bond ei sano "I left the cadaver among the cadavers".
Bond ei sano "Goodbye cruel Body World".
Bond ei sano "Be the change you want to see in the Body World".
Bond ei sano "He couldn't read the body language".
AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA
Veikkaan että turhin vempain olisi autoon upotettu älylääkelaite. Bond myrkytetään ja hän juoksee laitteelle, joka ottaa yhteyden Lontooseen. Lontoosta käsin MI-6:n työntekijät arvuuttelevat Bondin ongelman laatua ja yrittävät pelastaa hänet. Toisin sanoen laite ei kykene kertomaan mistä ongelmasta kyse mutta antaa silti paljon vaihtoehtoja parannukseen. Kutsun laitetta Googletohtorointilaitteeksi.
Jos minulla olisi Googletohtorointilaite, käyttäisin sitä väärin vähintään kerran viikossa. Aina kun tunnen kipua ikenissä tai olo on kuumeinen, Googletan ongelman ja löydän itseni alle kahden minuutin sisällä varaamassa aikaa syöpäsairaalaan. Bondin laitteen avulla olisin syöpäsairaalan sivuilla jo varmaan alle minuutin, kun joukko viisaita miehiä Lontoosta auttaisi minua Googlettamaan syövän laatua nopeammin.
ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA
Mads Mikkelsen murjoo Daniel Craigin munia köydellä. Craig sanoo: "I've gotta little itch down there. Would you mind?". Mads murjoo munia lisää ja Craig huutaa: "NO! NO! To the right, to the right!".
Huutonauran joka ikinen vitun kerta kun näen tuon kohtauksen.
PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO
Piilomainostusta ei ole varmaan yhtään. Tuotesijoittelua sen sijaan… Jeesus. Ainakin tämä osuus Brosnanin Bondeista jatkuu myös Craigin kanssa. Rolex, Omega, Sony, Smirnoff, Aston Martin, Ford, Virgin Atlantic (jonka omistaja Richard Branson vilahti myös elokuvassa sekunnin ajan), Jaguar, FedEx, Bollinger ja noin sata muuta yhtiötä saavat näkyvyyttä.
MUITA HUOMIOITA
Vaimoni lähetti minulle tämän viestin pari viikkoa sitten:
Hyvä pointti, vaimo. Olen aika varma ettei se ole kakkaa, koska kakka on harvemmin tarpeen kiinteää pysyäkseen kokonaisena olkapäällä maatessa (kuten kokemuksesta tietysti tiedän). Joten poissulkevalla metodilla kyseessä on siis pakko olla kyrpä. Eli vastauksena kysymykseesi rakas vaimo, Bondin olkapäällä lepää Mads Mikkelsenin iso musta kyrpä.
YHTEENVETO
Olen luonut systeemin näiden James Bond -projektini leffojen kanssa. Ennen elokuvaa teen puhelimeen listan, jossa on useita eri kohtia. Milloin Bond juo, milloin Bond panee, milloin joku kuolee typerällä tavalla, mitä mainoksia löydän jne. Sitten leffan aikana täydennän muistiinpanoja ja rakennan purun niiden pohjalta.
Casino Royale oli niin mukaansatempaava leffa, että en pystynyt irrottamaan katsettani televisiosta. En ehtinyt ottaa yhtäkään muistiinpanoa ylös.
Seuraavana vuorossa keskinkertaisuuden huipentuma Quantum of Solace ja siitä ehdin aivan satavarmasti ottamaan ylös muistiinpanoja.