James Bond -projektini, Osa 23 - Skyfall

10.02.2022

Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 2012 valmistunut Skyfall.

MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA

Elokuvan alussa Bondia ammutaan rintaan ja hän tipahtaa kilometrin korkeudelta suoraan jokeen, josta ajautuu suoraan vesiputoukseen. Ja seuraavan kerran kun Bond nähdään, hän parantelee haavojaan rantamajassa ainoalla osaamallaan tavalla: harrastamalla seksiä. Toisin sanoen emme koskaan näe miten Bond pelastuu varmasta kuolemasta, ellei alkuteksti-introa lasketa.

Kyllä, ensimmäistä kertaa Bondien historiassa introssa ei ole kyse vain tisseistä ja perseistä, sillä tällä kertaa tissit ja perseet nitovat yhteen puuttuvat hetket Bondin elämästä. Joten introa apuna käyttäen, selvitetään miten Bond pelastui joen pohjasta ja kuolettavasta ampumahaavasta.

No ensinnäkin, kun Bond alkoi hukkumaan, joenpohjan jättiläisnaiset vaikeuttivat hänen jo vaikeaa tilannetta entisestään repimällä häntä syvemmälle veden alle.

Matkalla pohjaan Bond ehti kuitenkin nauttimaan maisemista.

Joenpohjassa ollessaan Bond päätti käydä pyörähtämässä paikallisella hautausmaalla.

Omien varjokuvien ampuminen piti Bondin kiireisenä ja sai ajatukset pois rintaa polttavasta kivusta ja hukkumisesta.

Siluettinaiset Rorschach-testi.

Ja koska faarao ei vieläkään päästänyt juutalaisia vapaaksi orjuudesta, pyyhki Egyptinmaan yli Mooseksen kutsuma verisade.

Viimeinkin! Kaikki avoimet kysymykset Bondin selviytymisestä on ratkaistu ja itse elokuva voi alkaa.

JUONI LYHYESTI

Judi Denchin esittämä M on terroristin kohteena ja elämänsä suurimmassa pulassa. B-juonessa James Bond taistelee omien demoniensa kanssa.

MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?

Englannissa pääosin, mutta kyllä Kiinassa ja Turkissa pyörähdetään myös. Lontoossa tuntuu koko ajan joko satavan tai on juuri satanut. Tämä on mielestäni Lontoon stereotypiointia, sillä olen ollut kaupungissa varmaan viisi kertaa enkä ole koskaan nähnyt siellä sadetta. Kelit ovat aina olleet mitä parhaimmat. Lontoon vierailujeni aikana on tehty enemmän terroristi-iskuja kuin mitä taivaalta on tullut vettä.

KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?

Yksi elokuvan suurimpia onnistumisia on Javier Bardemin esittämä Raoul Silva, antagonisti joka taitaa pyyhkiä muiden Bond-leffojen pahikset pöydän alle. Hän on vähän niin kuin se Sherlock- sarjan Moriarty, täysin arvaamaton ja helvetin uhkaava. Hän uhkaa jopa raiskata Bondin eräässä kohtauksessa, joka olisi Bondille tavallaan täydellinen karman ympyrä ottaen huomioon hänen suorittamat raiskaukset.

Silvan suunnitelma on suht yksinkertainen. Hän haluaa Judi Denchin M:n hengiltä. Siinä kaikki. Tapa jolla hän aikoo toteuttaa sen on sitten helvetin vaikea ja kaukaa haettu, mutta mitä vitun väliä. Aina kun Bond-leffoissa on edes hitunen henkilökohtaisuutta upotettuna toimintaan, olen tyytyväinen.

MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ

En tiedä oliko Silvalla kätyreitä, en muista ainakaan nyt yhtään. Kätyreiden puute ei sinänsä yllätä, sillä elokuva tekee kaikkensa rikkoakseen Bond-leffojen normeja. Kolmannen Maailmansodan estämisen sijaan on tarina henkilökohtaisesta kostosta. Pysäyttämättömän tankin sijaan Bond on vanha ja heikko. Bondin menneisyys on tapetilla ehkä ensimmäistä kertaa koko leffasarjan aikana. Vihollinen onnistuu suunnitelmassaan. Ei turhia agenttivempaimia. Ja todella vähän väkisin mukaan ängettyjä seksikohtauksia.

Minun teoriani on se, että Daniel Craigin Bondeissa on aina kyse edellisen elokuvan kompensoinnista.

Miettikää sitä. Casino Royale kompensoi Die Another Dayn efektipelleilyä istuttamalla Bondin oikeaan maailmaan. Mutta Casino Royalessa oli toimintakohtauksia joidenkin mielestä liian vähän, joten Quantum of Solace tuli ja kompensoi lisäämällä toimintaa ihan liikaa. Skyfall kompensoi Quantumin virheen ja vähensi toimintakohtausten määrää jne. Pelkkää kompensointia edellisestä elokuvasta oppien. Joka ei välttämättä ole huono juttu, Roger Mooren Bondeissakin olisi voitu käyttää samaa metodia ja välttää samojen virheiden tekeminen kuusi kertaa putkeen.

Raoul Silva on periaatteessa myös kompensointia. Quantumin pahis oli vain joku tyyppi, jonka unohti samalla kun hänet näki, joten Skyfallissa kompensoitiin sitä luomalla kaikkien aikojen pahis. Elokuvantekijät varmasti tajusivat miten toimiva ratkaisu tämä räikeä pahis oli, joten seuraavassa elokuvassa yritettiin Christoph Waltzin Blofeldillä pistää vielä paremmaksi. Ei ihan toiminut.

KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?

Huomattavasti vähemmän kuin edellisessä elokuvassa. Ja kun niitä on, saa asioista selvän. Yksi Skyfallin parhaimpia puolia on toimintakohtausten rauhallisuus, siinä mielessä ettei kamera heilu koko ajan kuin hullun mulkku tuulessa. Vertailun nimessä, tässä ote Quantum of Solacen toimintakohtauksesta:

Ja tässä vähän Skyfallia:

Huomaatteko? Toisesta saa jopa selvää.

KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?

Elokuvassa on muutama naisesine, joita Bond käyttää, mutta pääosin naiset ovat ihan oikeita hahmoja. Elokuvan päähenkilö on ensimmäistä kertaa nainen, eli Judi Denchin M. Hän on se, jolla on eniten pelissä ja se joka kasvaa matkan aikana. Ja Javier Bardemin ohella Judi Dench on se mistä elokuva tullaan muistamaan. Bondilla on monia hyviä hetkiä, mutta M:n hetket ovat kaikki täyttä kultaa.

Toinen naispääosa on Naomie Harrisin esittämä Moneypenny. Tämä uusi Moneypenny on toimintasankari, joka kykenee muuhunkin kuin pelkkään flirttailuun. Olen myös aika varma, ettei tämä uusi Moneypenny ole niin sidottu sihteerikoppiinsa, että matkustaa sen vitun kopin kanssa sukellusveneisiin tai Amazonin sademetsiin.

PARAS HETKI DANIEL CRAIGILLE HEITTÄÄ VITSI (MUTTA EI SILTI TEE SITÄ)

En tiedä onko kyseessä oikeasti paras hetki, mutta kun Judi Denchin esittämä M murhataan (spoileri, M murhataan) olisi Bond voinut keventää ankeaa tunnelmaa hyvällä vitsillä. "I never knew M stood for Murdered". Tai jos elokuva olisi ollut suomalainen tuotanto, Bond olisi voinut myös sanoa "Voi ei, maailmassa on nyt yksi ämmä vähemmän."

Onko kyseessä too soon vitsi, jos sen tekee ruumiin yllä itkiessä? Ehkä, mutta en ole siitä täysin varma, sillä oma rajani vitsailuun on noin kolme sekuntia suru-uutisesta. Esim. olin kaverin kanssa täydessä junassa matkalla Helsinkiin kun uutisiin tuli ilmoitus Bill Paxtonin kuolemasta. Laskin kolmeen ja sanoin "No, jos jotain hyvää hakee , niin nyt ainakin tiedetään tapa, jolla erottaa Bill Paxton ja Bill Pullman toisistaan. Bill Paxton on se, joka on kuollut."

BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ

Varmaan raskainta koskaan, Bond juo ihan koko ajan. Yritin seurata drinkkien määrää, muttei siitä tullut mitään. Kun kirjoitin muistiinpanoihin ylös yhden, toinen juoma oli jo menossa. Mutta kuten kaikissa Craigin Bondeissa, syy juomiseen on upotettu tarinaan mukaan. Bond on melkein kuollut työnsä ohella ja juo nyt itseään turruksiin. Paluu työelämään on raskasta vanhenevalle miehelle, joten hän juo lisää. Poliittinen kenttä jolle Bond elokuvan aikana astelee ei auta myöskään yhtään.

Poliittisesta kentästä puheenollen, Judi Dench korvataan elokuvan lopussa puolustusministeriä esittävällä Ralph Fiennesillä, josta tulee nyt uusi M. Olen aika suuri fani tälle roolitukselle, Ralph Fiennes on yksi suosikkinäyttelijöistäni. Hän on niin hyvä näyttelijä, ettei minua haittaisi yhtään, jos hänestä tulisi Daniel Craigin korvaaja uutena Bondina. Miksi palkata uutta henkilökuntaa talon ulkopuolelta jos voi tehdä siirtoja talon sisällä?

Katsoin juuri vaimon kanssa uudelleen kaikki Harry Potterit ja fiilistelin Fiennesiä ihan liikaa niiden aikana. Sitten katsoimme vaimon kanssa uuden Harry Potter 20-vuotis -dokumentin HBO Maxilta. Katsoimme sen englanninkielisillä teksteillä ja Ralph Fiennesin nimi kirjoitettiin joka kerta väärin. Ensimmäinen kerta saattoi olla tietoinen virhe, sillä joku kutsui häntä Rafeksi ja Rafe voi hyvinkin olla hänen lempinimensä. Mutta olen aika varma, ettei Wraith Fiennes mennyt millään tavalla oikein. Joka tapauksessa, Wraith Fiennes on siistein nimi jonka olen koskaan kuullut ja toivon Ralphin harkitsevan virallista vaihtoa siihen.

TYPERIN IHMISEN NIMI

Ei yhtäkään oikeasti typerää nimeä. Tiedän! Joten typerien nimien sijaan etsinkin tällä kertaa siisteimmän nimen ja valitsen ilman muuta Wraith Fiennesin.

MUUTAMA SANA RASISMISTA

Jos Lontoon stereotypiointia sateisena paikkana ei lasketa, en löytänyt mitään.

ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA

MI6:n päämaja joutuu terroristi-iskun kohteeksi. Myöhemmin Bond istuu M:n uudessa toimistossa ja katselee tämän englantilaista bulldog-patsasta.

Bond: "The whole office goes up in smoke and that bloody thing survives."

M: "Your interior decorating tips have always been appreciated, 007."

TYPERIN KUOLEMA

Skyfallin isoin virheaskel on mielestäni viimeisen näytöksen taantuminen Yksin Kotona -elokuvaksi. Bond, M ja Bondin vanha talonmies Kincade ansoittavat Skyfall-kartanon samalla tavalla kuin Macaulay Culkin ansoitti kotinsa. Ja sitten kun pahikset hyökkäävät, he astuvat haulikkoansoihin ja kuolevat kattolamppuihin upotetuista naulapommeista. Minua aina ärsyttää, kun näen tämän ansapelleilyn. Bond voi ampua tai nussia tiensä turvaan tilanteesta kuin tilanteesta, mutta ei askarrella. Hän ei ole mikään vitun MacGyver.

Viimeisen näytöksen Yksin Kotona -hetket ovat varmaan olleet yritys tehdä jotain uutta ja erilaista Bond-leffoihin. Ideana se on toimiva, sillä elokuva pistää vastakkain menneen Kylmän Sodan maailman ja uuden nykymaailman. Ennalta-arvattava Bond edustaa Aston Martiniensa kanssa menneisyyttä ja arvaamaton Silva teknologiansa kanssa modernia maailmaa. Mutta kuten M sanoo elokuvan aikana, joskus vanhat metodit toimivat parhaiten uudessa uljaassa maailmassa.

AGENTTI Q:N AXELSMITHAUKSEN TASO

Naomie Harrisin Moneypenny ja Wraith Fiennesin M eivät ole ainoita uusia lisäyksiä elokuviin, sillä myös Q tuodaan takaisin Ben Whishawn muodossa. Luojan kiitos Q:n vanhaa persoonallisuutta ei silti tuoda. Hän ei kertaakaan elokuvan aikana videokuvaa ystävänsä seksielämää ja levitä sitä kollegoilleen. Kuten sanottu, uusi uljas maailma.

AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA

Elokuva tekee vitsin siitä, miten Bond ei saa Q:lta mitään muita vempaimia kuin pistoolin, joka tunnistaa hänen sormenjälkensä, sekä radiolähettimen. Joten kumpi on turhempi? Radiolähetin, joka tietää aina missä liikut, on ainakin täysin turha, koska älypuhelimien myötä Facebook tietää sijaintisi jo muutenkin.

Mutta sanoisin silti, että sormenjälkien avulla sinulle räätälöity ase on vieläkin turhempi. Koska mikä on ainoa asia mitä siviilit voivat pistooleilla tehdä? Laittomuuksia. Joten sormenjäljet lukeva ase on tavallaan automaattinen tunnustus mihin tahansa rikokseen. Et voi puolustautua millään tavoin. "Herra Tuomari, olin hirvimetsällä pistoolini kanssa, kun kompastuin ja ammuin vaimoni rakastajaa viisi kertaa selkään. Kyllä, oli virhe ottaa kiväärin sijaan sormenjäljet lukeva pistoolini hirvimetsälle. Ja kyllä, sekoitin hirvimetsän makuuhuoneeseeni ja vaimoni rakastajan hirveen. Vetoan itsepuolustukseen, koska en voi vedota sormenjälkitunnistimen vuoksi mihinkään muuhun. Kiitos Herra tuomari, puolustus lepää, aivan kuten vaimoni rakastaja lepää helvetissä."

PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO

Järkyttävän suuri jälleen kerran, elokuva on enemmän mainos kuin elokuva. Parhaimmillaan Bond mainostaa kahta tuotetta yhdellä iskulla, kuten vaikka tässä kohtauksessa, jossa hän tuhoaa Volkswagen autoja CAT kuormurilla

MUITA HUOMIOITA

Kuulin joskus, että talonmies Kincadea näyttelevän Albert Finneyn sijalle oli alun perin suunniteltu Sean Conneryä. Jos Sean Connery olisi saatu takaisin elokuviin tätä kautta, ei Yksin Kotona -pelleily olisi haitannut minua yhtään. Koko loppuelokuva olisi voitu vaikka käyttää keskusteluihin rakkaudesta tai politiikasta tai avannepusseista, ei mitään merkitystä. Olisin ollut niin muna huurussa Sean Connerystä Bond-elokuvassa, etten olisi nähnyt tai kuullut mitään muuta.

YHTEENVETO

Ihanan erilaista Bondia, sopivasti nostalgiaa ja sopivasti uutta. Tai melkein sopivasti. Lopun Yksin Kotona -hetket olisi voitu jättää pois ja korvata vaikka, en tiedä, jollain muulla uudella idealla. Vaikka sammuneeseen tulivuoreen upotetulla sotatukikohdalla. Sitä ei ole varmaan Bondeissa vielä tehty?

Seuraavana vuorossa Spectre, omasta mielestäni yllättävän aliarvostettu Bond-leffa.

TÄSTÄ PROJEKTIN SEURAAVAAN OSAAN - SPECTRE

TÄSTÄ JAMES BOND -PROJEKTINI MUIHIN OSIIN