James Bond -projektini, Osa 4 - Thunderball
Olen päättänyt katsoa pikkuhiljaa kaikki James Bond-elokuvat ja käydä niitä läpi Bondien vaatimalla asteikolla. Seuraavana vuorossa 1965 valmistunut Thunderball.
MUUTAMA SANA ALKUTEKSTI -OSIOSTA
Alastomat naiset uivat silhuetteina vedessä ja sammakkomiehet jahtaavat heitä harppuunoiden kanssa Tom Jonesin säestämänä. Koska naiset ovat silhuetteja, heillä voisi ihan hyvin olla bikinit, mutta varmaan koska Maurice Binder ei usko bikineihin, ei niitäkään ole kylmässä vedessä uiville naisille viitsitty antaa. Mistä tiedän, että vesi oli kylmää? Nänneistä.
Harppuunat ovat luultavasti falloksen korvikkeita, koska niitä ammutaan pakenevia naisia päin. Toisin sanoen alkuintroon on aika hyvin tiivistetty Bondien syvin olemus.
MISSÄPÄIN MAAILMAA LIIKUTAAN?
Englannissa, Ranskassa ja Bahamalla.
JUONI LYHYESTI
Mahdotonta. Ystäväni Markus on monta kertaa puhunut siitä, miksi ei pidä Bond-elokuvista. Yksi suurimmista syistä on liian hankalat juonikuviot, jotka yleensä selitetään yhdessä sivulauseessa. On kuulemma vaikea pysyä kärryillä siitä mitä Bond on tekemässä, kun ei tiedä mikä ongelma hänellä edes on vastassa. Yleensä haukun Markusta vain vaikeaksi ihmiseksi, joka on valinnut olla tykkäämättä hyvistä seikkailuista, mutta esim. Thunderballin tapauksessa hän on oikeassa. En ymmärrä itsekään, että miksi asiat on tehtävä niin saatanan pitkän kaavan kautta.
Bond tappaa vihollisensa ja saa sen kunniaksi viettää kevyttä lomaa englantilaisessa kylpylässä. Samaan aikaan SPECTRE:n jäsen Emilio Largo pistää käyntiin suunnitelman, jonka tarkoituksena on kiristää NATO:lta satoja miljoonia dollareita uhkaamalla kahta suurkaupunkia atomipommeilla, jotka hän aikoo myös varastaa NATO:lta. Largon apuri kreivi Lippe ja Lippen apuri Angelo saavat tehtäväkseen varastaa pommit. Miten he aikovat tehdä tämän? Muokkaamalla Angelon naamasta identtisen NATO:n ydinpommilentokoneen lentäjän Francois Dervalin kanssa, joka sattuu olemaan asiakas juuri samassa kylpylässä, jossa James Bond on. Tämä on hullu yhteensattuma, joten Lippe yrittää tappaa Bondin selänvenyttäjäkoneella, mutta epäonnistuu, joten Bond kostaa kiduttamalla Lippeä saunakoneella. Samaan aikaan lentäjä Dervalilla on suhde Largon apurin Fiona Volpen kanssa, joka auttaa SPECTRE:ä tappaamaan Dervalin ja korvaamaan hänet Angelolla, joka lentää koneen merenpohjaan, jossa Largo odottaa, jotta saa kerättyä pommit talteen ja tapettua Angelon, samaan aikaan kun maassa Fiona Volpe tappaa jostain syystä Kreivi Lippen, joka yrittää tappaa Bondin.
Ja tämä on vasta ensimmäinen näytös. En edes halua kertoa, miten saatanan hankalaksi koko kuvio menee toisen näytöksen aikana.
KUINKA KÄSITTÄMÄTÖN VIHOLLINEN JA VIHOLLISEN SUUNNITELMA OIKEIN ON?
Kuten ehkä jo tuossa edellisessä tuli ilmi, on se aika käsittämätön. Largo itse on vain normaali vanhempi mies, jolla on silmälappu. Hän elää rikkaasti ja on rikollinen syistä , jotka eivät ole tärkeitä. Largo on niin normaali vihollinen, että kun hän ei saa Bondia hengiltä, hän kutsuu tämän huvilalleen illalliselle. En tiedä miksi läpi Bondien pahikset aina toimivat näin, mutta kai se on jotain englantilaista kohteliaisuutta tai vastaavaa.
MUUTAMA SANA KÄTYREISTÄ
Largolla on kätyreitä vähän siellä ja täällä, mutta ehkä merkittävin heistä on Vargas. Vargasin erikoisvoima on luonteenlujuus jollaista Bond ei voi koskaan käsittää. Vargas ei juo, ei polta eikä harrasta seksiä. Vargas on siis Bondin silmissä varmaan jonkinlainen avaruusolio, koska Bond itse ei tee mitään muuta kuin juo, polta ja harrasta seksiä. Mielellään kaikkia kolmea samaan aikaan.
Elokuva loppupuolella Bond tappaa Vargasin ampumalla tätä harppuunalla ja sanomalla sen perään "He got the point", joka on varmaan viittaus siihen, kuinka terävä harppuuna oli ja kuinka Vargas sai sen juuri sisäänsä.
KUINKA ESINEITÄ NAISET OVAT?
Vähemmän esineitä kuin edellisissä elokuvissa, mutta silti tosi esineitä. Tavallaan vähän niin kuin Pinokkioita – ei esineitä, ei oikeita ihmisiä.
Patricia Fearing on fysioterapeutti kylpylässä, jossa Bond on rentoutumassa. Bond väkisin suutelee Patriciaa, joka tekee selväksi, ettei pitänyt siitä. Myöhemmin kun Bond on yritetty tappaa selänvenyttäjäkoneella, Fearing pyytää, ettei Bond kerro tapauksesta hänen pomoilleen, koska pelkää potkuja. Bond sanoo, että hiljaisuudella on hintansa. Ja koittakaapa arvata mikä se hinta voisi olla. Pieni vihje: se liittyy pilluun.
Fiona Volpe on Largon apuri, joka viettelee Bondin SPECTREN käskystä. Viettely on helppoa: Fiona menee kylpyyn ja luottaa siihen, että Bond ei naisen kylvyssä nähtyään suostu antamaan tälle yksityisyyttä. Se toimii! Seksi tapahtuu ja Bond vangitaan. Hetkeä myöhemmin Bond onnistuu tietenkin pakenemaan. Bond pakenee klubiin, jossa Volpen apurit onnistuvat ampumaan Bondin sijasta Volpea selkään. Bond päättää tehdä ns. Commandot ja jättää Volpen ruumiin kahden turistin vahdittavaksi. Klassinen käytännön pila.
Viimeisenä, Domino Derval on Largon rakastajatar ja NATO:n kuolleen ydinpommikonelentäjän sisko. Bond saa tietää Largon tappaneen Dominon veljen, joten tämä tieto taskussaan hän viettelee Dominon ja rakastelee tätä veden alla. Tuo rakastelu on varmasti yksi Bondin epämukavimmista ja turhauttavimmista seksuaalisista saavutuksista, koska veden alla liike, jonka pitäisi olla nopea, ei ole nopea. Se johtuu siitä, että peniksen ja vaginan välissä on vettä. Joka tapauksessa, saatuaan taas yhden oudon fantasiansa toteutettua, Bond ja Domino palaavat maan pinnalle, jossa Bond sanoo "I hope we didn't scare the fish". Ja sitten vasta kertoo Dominolle, että Dominon veli on muuten kuollut. Jos Bond olisi kertonut sen Dominolle heti, ei seksiä olisi välttämättä tapahtunut. Ainakaan veden alla.
KUINKA MONTA TAKAA-AJOA TÄLLÄ KERTAA SYNTYI?
Yksi tökerö takaa-ajo autoilla, joka päättyy kun Fiona Volpe tuhoaa Bondia jahtaavan auton moottoripyöränsä sisäänrakennetulla ohjuspatterilla. En tiedä miksi.
Bondia myös jahdataan Nassaussa jalkaisin katujuhlien keskellä. Ennen takaa-ajoa Bondia ammutaan oikeaan jalkaan. Kesken takaa-ajon luodinreikä kuitenkin vaihtuu vasempaan jalkaan. En tiedä miksi.
ESIMERKKI LOISTAVASTA JAMES BOND -DIALOGISTA
Bond onnistuu yllättämään Dominon tietämällä tämän nimen. Domino haluaa tietää, että miten Bond sen tiesi. Bond kertoo, että näki sen lukevan tämän nilkkakorussa. Domino sanoo "What sharp little eyes you've got" ja kävelee pois.
Bond katsoo tämän perään ja toteaa itsekseen "Wait till you get to my teeth".
BONDIN ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄ
Liiallista, mutta ei tappavaa. Kevyttä dokaamista uima-altaalla, juhlissa, miehen kanssa kylpyhuoneessa ja toisella uima-altaalla jossa ui haita.
MUUTAMA SANA RASISMISTA
Kun tajusin elokuvan menevän Karibialle, jossa Bondilla on apurina musta mies, kävi kieltämättä mielessä, että mitenköhän tällä kertaa käy. Ei mitenkään, on vastaus. Bond osaa käyttäytyä kuin ihminen.
Bond löytää myöhemmin elokuvassa Kiss Kiss -klubille, jossa paikallinen nainen tanssii tulen päällä ja miehet soittavat bongorumpuja. Siinä oli löydettävissä kevyttä stereotypiointia. Ei silti Octopussyn tasoista sellaista, mutta kuitenkin.
TYPERIN IHMISEN NIMI
Hieman huijauksen puolelle menee koska tämä ei ole ihmisen nimi, mutta typerin nimi Thunderballin kanssa osuu väkisinkin Emilio Largon huvijahdille (ja ydinpommioperaation tukikohdalle) Disco Volantelle.
Disco Volante. Maistelkaa sitä. Disco Volante. Sen pitäisi olla pahaenteinen ja vaarallinen paikka, mutta se on nimenä yhtä pelottava kuin Puuhamaa tai Heureka. Disco Volante on jäätävä kuin lämmin halaus ja uhkaava kuin jouluinen glögi. Väisty Death Star, Disco Volante on se missä todellinen paha majailee.
TYPERIN KUOLEMA
Largon ja Bondin viimeisen kaksintaistelun aikana yksi Disco Volanten työntekijöistä päättää pelastaa Largon vankina olleen Dominon. Sekä Domino että Bond ovat tästä kiitollisia miehelle, jonka kanssa viime hetkellä pakenevat huvijahdista, joka heti perään räjähtää. Sitten Bond ja Domino uivat puhallettavalle pelastuslautalle, jonka yllä oleva lentokone nappaa mukaansa ja vie turvaan. Elokuva loppuu.
Huomasitteko mitä lopusta puuttui? Mies joka pelasti Dominon on yhä vedessä, keskellä valtamerta. Bond ja Domino unohtivat miehen mereen, vaikka miehellä oli merkittävä rooli operaation onnistumisessa ja Dominon hengen pelastamisessa.
Pitää kuitenkin ajatella positiivisesti. Vaikka mies jäikin oman onnensa nojaan keskelle merta, on vesi luultavasti aika lämmintä. Ehkä hän ei siis kuollutkaan kylmyyteen vaan joutui vain haiden uhriksi.
KUINKA PANTAVAN NÄKÖINEN SEAN CONNERY ON?
Pantavampi kuin Goldfingerissä, mutta vain siitä syystä, että Bond kieltäytyy pukeutumasta kunnolla koko Thunderballin aikana. Jos Bond käyttää housuja, hän ei käytä paitaa. Ja jos Bond käyttää paitaa, hän ei käytä housuja. Edes Bondin sukelluspukuun ei kuulu housuja.
AGENTTIVEMPAIN JOKA OLISI KAIKISTA TURHIN ELOKUVAN ULKOPUOLELLA
Elokuvan alussa James Bond on vihollisensa hautajaisissa. Kun hautajaisvieraat lähtevät sieltä, James katselee parvekkeelta vihollisensa leskeä ja tajuaa jotain. Hän murtautuu lesken kotiin, jossa paljastuu, että leski ei olekaan vihollisensa leski vaan vihollinen itse! Miksi vihollinen kävisi omissa hautajaisissaan leskekseen pukeutuneena, en tiedä. Mutta kun Bond on murhannut surevaksi naiseksi pukeutuneen miehen, Bond pakenee paikalta jetpackin avulla.
Jetpack näyttää niin kauhealta, että sitä ei oikeassa elämässä kehtaisi käyttää. Jos minun pitäisi käydä kaupassa ja pihallani olisi James Bondin jetpack ja vaaleanpunainen Nissan Sunny joka huutaa aina kiihdyttäessä "Hot stuff coming through!", valitsisin kulkuvälineekseni vaaleanpunaisen Nissan Sunnyn joka kerta.
PIILOMAINOSTAMISEN JA TUOTESIJOITTELUN TASO
Mikään ei pompannut erityisemmin silmille, joten luultavasti liikuttiin ihan perus Bond-tasolla. Autoja, kelloja, veneitä, juomia jne.
MUITA HUOMIOITA
Elokuvassa on väkivaltainen kuva kuolevasta haista, joka näytti liian aidolta. Se toi vähän mieliin sen Cousteaun dokkarin, jossa Cousteau ja toverit tappoivat haita suojellakseen valaita, koska valaat olivat heidän mielestä arvokkaampia kuin hait.
Lisäksi, elokuvasta nousi esiin kysymys: miksi kaikki SPECTRE:n jäsenet (jotka työskentelevät siis järjestölle, jonka olemassaolon ehtona on järjestön ehdoton salaisuus) käyttävät sormuksia, joissa on SPECTREN logo? Onnistuuko James Bond oikeasti tunnistamaan SPECTRE:n jäsenet kilometrien päähän, koska he eivät osaa olla käyttämättä koruja?
YHTEENVETO
Isoin ongelmani Thunderballin kanssa on se, miten tylsä se on verrattuna kolmeen edelliseen Bondiin. Juoni etenee hitaasti ja on hankalasti seurattavissa. Lisäksi Bond on vain sivumaininta koko ensimmäisen näytöksen aikana. Myös täysin veden alle sijoittuva finaali, jossa Largon sammakkomiehet kohtaavat amerikkalaiset sammakkomiehet on yksi vähiten kiinnostavista toimintakohtauksista elokuvahistoriassa. Bond on yksi amerikkalaisista sammakkomiehistä, mutta koska kaikilla on sukelluspuvut päällään, ei Bondia tahdo edes tunnistaa muiden identtisten sammakkomiesten seurasta. Uskoisin että Bond tappoi ainakin yhden vihollisen veden alla, mutta en voi olla varma siitäkään.
Seuraavana vuorossa You Only Live Twice, eli elokuva jonka aikana varmaan mainitsen pariinkin otteeseen rasismin.