Ravintola Iltakoulun vessaihme
Ystäväni Sebastian oli pyörähtämässä Helsingissä pari viikkoa sitten lauantaina, joten minä ja muutama muu kaverini kävimme moikkaamassa häntä oluen merkeissä. Menimme Kalliossa sijaitsevaan Ravintola Iltakouluun, joka on tullut vuosien myötä suht tutuksi paikaksi juoda olutta. Kerran yksi tyyppi siellä luuli, että olin viemässä häneltä lompakon, kun oikeasti vein hänen vierestään Trivial Pursuitin. Toisen kerran siellä kehitimme kaverini kanssa komediasarjan jaksoja, jotka itseasiassa julkaistaan ensi syksynä. Ja kolmannen kerran siellä yksi tyyppi kysyi, että onko minulla myydä hänelle diapameja.
Siinä sitten istuskeltiin ja juotiin olutta miehisissä merkeissä. Markus kertoi meille panotarinoita, kuten hän aina kertoi, ja me nauroimme niille taas. Heikki kertoi meille mahtavan tarinan autoista, joka kosketti meitä miehisellä tavalla, koska olimme miehiä ja miehet pitävät autoista. Sebastian yritti puhua meille jotain rakkaudesta, mutta minä en suostunut sitä kuulemaan ja huusin äijää ja perkelettä, jolloin Sebastian lopetti paskan rakkaustarinansa ja kaikki alkoivat kehua minua. "Santtu on mies" joku sanoi ja minä join tuopin yhdeltä istumalta, koska se oli totta. Minä olen mies.
Kun juo tarpeeksi olutta, syntyy siitä usein kusihätä. Näin kävi taas, joten jossain vaiheessa iltaa minä päätin käydä vessassa kusella.
Iltakoulun miestenvessa on suht pieni. Siellä on kaksi koppia ja yksi pieni seinä, jolla on kusilaari. Siellä kusilaarilla oli jo kaksi miestä, joten päätin käydä kopissa kusella. Rehellisyyden nimissä olisin tosin käynyt kusella kopissa muutenkin, koska yksityisyys, mutta tällä kertaa minulla oli myös hyvä tekosyy.
Kun olin kopissa kusella, kuulin kuinka toinen miehistä kusilaarilla sanoi toiselle "Sun nimi on varmaan Mikko". Mies vastasi tähän että "Sä näit ton jostain". Sitten Mikko pesi kädet ja lähti pois.
Vedin vessan ja astuin ulos kopista. Mies, joka oli arvannut oikein toisen miehen nimen, seisoi siinä edessäni. Hän oli pieni tyyppi ja pukeutunut täysin mustiin. Lisäksi hän näytti vähän Ian McShanelta. Tästedes kutsunkin häntä siis nimellä Ruma Ian McShane.
Se mitä tapahtui seuraavaksi, tapahtui muutamassa sekunnissa.
Ruma Ian McShane katsoi minua ja sanoi, että "Ja sun nimi on varmaan Antti".
Minä irvistin vaistomaisesti, ikäänkuin sanoakseni, että ei todellakaan ole.
Ja sitten heti perään tajusin, että tai no, itseasiassa, kyllä on.
Ristimänimeni oli Antti Santeri Mäkinen. Koska Antti on kuitenkin ihan paska nimi ja minä olen siisti tyyppi, kaikki kutsuivat minua Santeriksi tai Santuksi. Elämäni rullasi näin ihan hyvin aina siihen asti kun aloitin koulunkäynnin. Koska opettajat eivät ymmärrä kutsumanimen ja etunimen eroa, huusivat opettajat koulussa aina paikalle Antti Mäkistä. Ja koska minähän en mikään vitun Antti ollut, en reagoinut näihin kutsuhuutoihin millään tavalla. Tätä pelleilyä ei kestänyt montaakaan päivää, kun isäni kävi vaihtamassa nimeni virallisesti Santeri Mäkiseksi. Siitä eteenpäin minulla ei ole ollut toista nimeä ollenkaan. Tavallaan olen siis niin kuin Cher. Tai Madonna. Mutta silti mies.
Joten kun Ruma Ian McShane arvasi ulkonäön perusteella nimekseni Antin, hän oli omalla tavallaan täysin oikeassa. Ja se oli mielestäni ihme. Olin vaikuttunut ja hämmentynyt. Ehkä myös vähän pelokas sekä tietysti myös vähän kiihottunut. Miten vitussa tuo pieni mies oli arvannut sen?
Kysyin häneltä, että mistä vitusta hän tiesi sen?
Ruma Ian McShane nyökkäsi ikään kuin itselleen, että just, tätä taas. Hän selvästi luuli, että vittuilin hänelle.
Sanoin Rumalle Ian McShanelle että ei, en vittuile hänelle, hän oli itseasiassa täysin oikeassa. Nimeni oli Antti, mutta vaihdoin sen vuosia sitten ja…
Ruma Ian McShane katsoi minua epämukavasti hymyillen, kuin sanoakseen että lopeta kiusaaminen. Hän oli jo nähnyt ensireaktioni arvaukseen.
Sanoin, että ei, kuuntele nyt, mun nimi oli oikeasti ensin Antti. Lapsena se oli Antti, mutta myöhemmin-
Ruma Ian McShane sanoi, että juu, okei, hän uskoo. Mutta hän ei selvästi uskonut.
Sanoin, että eikun oikeesti, sä olit oikeassa, sä tiesit mun nimen.
Ruma Ian McShane nyökkäsi ja sanoi, että juujuu, hän käy röökillä. Ja sitten hän selitti jotain jonkun naisen välttelystä ja hiipi röökikoppiin kumarassa. Minä taas palasin pöytääni muuttuneena ja surullisena miehenä kuuntelemaan Markuksen loppumattomia panotarinoita.
Jälkeenpäin olen miettinyt tuota tapausta yhä enemmän ja enemmän. Se oli ainoa kerta elämässäni kun olen todistanut ihan oikean ihmeen. On Jumalan lahja katsoa tyyppiä silmiin ja tietää heti, mikä tämän nimi on. Ruma Ian McShane oli arvannut muutaman sekunnin sisään kaksi nimeä oikein, ja molempien kohdalla hän kuvitteli olevansa väärässä. Ja mitä enemmän minä vakuutin hänelle, että hän oli oikeassa, sitä vähemmän hän uskoi minua.
Nyt pelkään, että tuo pieni mies, tuo enkeli taivaasta, tuo taivaan lähettiläs jolla on yksi uskomattomimmista lahjoista mitä olen koskaan nähnyt, ei enää uskalla käyttää lahjaa hyödykseen. Ja minä kadun niin helvetisti sitä pientä hetkeä kun irvistin tämän arvaukselle. Pelkään murtaneeni hänet.
Siksi toivonkin, että mikäli joku teistä blogini lukijoista näkee kadulla pienen ja ruman version Ian McShanesta, pyytäkää häntä arvaamaan teidän nimenne. Jos hän arvaa väärin, voitte vittuilla hänelle vapaasti ja haukkua vaikka tämän roolisuoritusta siinä Pirates of The Caribbean –leffassa. Jos hän kuitenkin arvaa nimenne oikein, pyytäkää häneltä anteeksi Antin puolesta. Ja kehukaa hänen roolisuoritusta Deadwoodissa.