Sukkula Venukseen - Mysteeri käärittynä arvoitukseen
Elämäni mullistui keväällä 1991, kun Kikka julkaisi klassikoksi nousseen mysteerikappaleen "Sukkula Venukseen". Tuo biisi, jonka sanoja tiedemiehet ympäri maailmaa ovat epätoivoisesti yrittäneet tulkita vuosikausia, oli minulle jo silloin kutsu seikkailuun. Olin neljän vanha, mutta tiesin, että siinä laulussa oli kyse jostain elämää suuremmasta. Mutta mistä?
Olen sittemmin viimeisen 26-vuoden ajan uhrannut vähäistä vapaa-aikaani kyseisen laulun tulkintaan. Oikeastaan joka viikonloppu kun en ole töissä tai matkoilla, sulkeudun vähintään kahdeksi tunniksi Kikka-luolaani, jossa soi loopilla Sukkula Venukseen. Joskus laulua tulkitessani tuntuu siltä, että olen todella lähellä ratkaisua, kun taas toisinaan tuntuu siltä, kuin etsisin ratkaisua arvoitukseen johon ei ole olemassa vastausta.
On tullut aika lyödä kortit pöytään. Tässä kolme teoriaani biisistä, joka on vainonnut minua päivästä toiseen jo vuosikausia.
1 - Sukkula Venukseen on laulu päähenkilön avaruusmatkasta Venukseen
Tämä teoria tuntuu olevan Kikka-tutkijoiden keskuudessa se kaikkein yleisin. Laulu on kuitenkin nähtävästi laulettu astronautin naispäähenkilön näkökulmasta ja sen voi selvästi tulkita olevan avaruusmatkasta Venukseen. Tässä ote ensimmäisestä säkeestä:
Vuoren huipulla ratsastan
Sinun puhtisi katsastan
Ei vielä huumamme loppua näy
Tämä kohta on päivänselvästi avaruusraketin laukaisusta, jossa astronautti kokeilee raketin kestävyyttä avaruushuumassa atmosfäärin ylitettyään. Ja heti perään Kikka laulaa kertosäkeen, jonka alku tapahtuu kronologisesti ennen tuota edellistä kohtaa:
Sun tunnen mä kuumentuneen
Näin vallassas kaiken nyt mä teen
Avaruusraketit kuumenevat laukaisun hetkellä 927 Celsiusasteesta aina 1600 Celsiusasteeseen. Lisäksi laukaisun aikana astronautit eivät pysty ohjaamaan sukkulaa, vaan ovat täysin sen vallassa. NASA tietää tämän, joten Kikka tiesi tämän myös.
Pian teet se sinäkin
Kun tätä tahtoo kumpikin
Nyt syöksyy sukkula Venukseen
Astronautit usein puhuvat siitä, kuinka selviytyäkseen autiossa ja vaarallisessa avaruudessa pitää heidän olla yhtä sukkulansa kanssa. Kikka on lukenut nämä samat haastattelut ja siksi referoi niitä sanomalla, että sekä astronautti että sukkula molemmat tahtovat päästä määränpäähänsä, joka on Venus.
Nopeasti tulkittuna voi kuulostaa siltä, että tämä teoria on täysin vedenpitävä. Siellä on kaikki faktat mitä kuuntelija tarvitsee. Mutta sitten tulee toinen säe, josta olen vuosien tutkintojen tuloksena löytänyt teorian tuhoavan kohdan:
Anna tulla, tahdon saada kaiken
Sisälläin mun herkät värinät lyö
Kun avaruussukkula syöksyy Venukseen ja rikkoon planeetan ilmakehän, kyseessä ei ole herkät värinät. Se on kehoa ja mieltä koetteleva kokemus, ja varsinkin jos haluaa saada siitä irti kaiken kuten Kikka selvästi sanoo, luvassa ei ole herkkiä värinöitä. Se on veretkiehauttava ja mahdollisesti tappava kokemus.
Ja siksi haluankin nostaa esiin oman teoriani, joka on todennäköisesti vahvin Sukkula Venukseen –teoria joka koskaan luotu:
2 - Sukkula Venukseen on laulu Venukseen matkustavan robotin näkökulmasta
Tiedän, kuulostaa hullulta. Mutta antakaa minulle mahdollisuus selittää.
Venus on, kauniisti sanottuna, puhdas helvetti. Se on laavapohjainen tulivuorien täyttämä maailma täynnä tappavaa kaasua ja tulta. Ihminen ei tule koskaan kävelemään sen pinnalla. Joten miksi Kikka laulaisi laulun siitä, kuinka hän matkustaa Venukseen niin innostuneena ja huumaantuneena? Ei, ei meidän Kikka. Kyseessä on pakko olla laulu Venusta tutkivan robotin matkasta.
Miettikää hetki. Laulu on täynnä viittauksia siihen, että kyseessä on robotti. Robotti on aina täysin sukkulansa vallassa, robotti kokee vain pienimpiä värinöitä laskeutumisen aikana koska on tehty metallista ja lisäksi robotin tahto on ohjelmoitu tämän kovalevyyn.
Pian teet se sinäkin
Kun tätä tahtoo kumpikin
Nyt syöksyy sukkula Venukseen
Ja sitten on tuo viimeinen kohta tuossa. "Nyt syöksyy sukkula Venukseen". Muistan kun hyppäsin Kikkatuolistani ylös ja huusin onnesta, kun tajusin sen. Koska jos piilotat arvoitukseen ratkaisua, on ovelin paikka piilottaa se aivan tutkijan nenän eteen. Ja Kikka oli ovela kuin kettu.
Koska sukkulat eivät syöksy. Ne laskeutuvat.
"Syöksyy" tarkoittaa sitä, että kyseessä on laskeutuminen, josta ei tarvitse selvitä hengissä. Koska sukkulassa ei ole ketään kenen tarvitsisi selvitä hengissä. Koska siellä on robotti. Mitä muutakaan Kikan laulama syöksyminen voisi tarkoittaa?
3 - Sukkula Venukseen on laulu jostain ihan muusta
En olisi vastuullinen tutkija ellen nostaisi esiin myös tätä mahdollisuutta. Vaikka itse uskonkin 99% varmuudella robottiteoriani olevan se oikea tulkinta, on tietysti aina olemassa se etäinen mahdollisuus, että laulussa on kyse jostain muusta. Esimerkiksi laulun mysteerisin hetki kohdataan toisen säkeistön lopussa, kun Kikka runoilee seuraavasti:
Voimme villisti taiteilla
Näillä rakkauden raiteilla
Tee mulle huikea lemmentyö
Tämän kohdan kanssa olen viettänyt enemmän aikaa kuin mitä kehtaan myöntää. Olen soittanut varmaan 20 kertaa VR:lle ja kysynyt, että onko raiteilla mahdollista edes taiteilla vai meneekö juna väkisinkin vain suoraan? Lisäksi mitä tekemistä junilla on sukkuloiden kanssa? Ei, en tiedä. Tämä säkeistö on kierrepallo, jota en ole vieläkään saanut kiinni.
Tietysti jos miettii, että kyseessä on Venusta tutkivan robotin laulu (kuten se lähes varmasti on), voisi kyseinen säkeistö tulkita robotin viimeisiä harhaisia ajatuksia ennen kuin Venuksen tulikuuma maaperä syö tämän sisäänsä. Mutta tämä kaikki on vain spekulointia ja luultavasti turhaa sellaista, koska eihän roboteilla ole tunteita.
Tuon mysteerisäkeistön lisäksi olen tietysti käynyt läpi tuhansia ja tuhansia eri skenaarioita ja yrittänyt katsoa laulua sekä läheltä että kaukaa. Tässä esimerkkinä yksi sadoista mindmapeista joita olen Kikka-luolassani väsännyt kun olen etsinyt ratkaisua:
Muistan kun tein tätä kyseistä mindmappia muutama vuosi sitten. Luulin hetken jopa olevani oikeilla urilla kun tajusin saunan aiheuttavan sekä "kuumia säpinöitä" että "herkkiä värinöitä". Mutta sitten tajusin sen olevan liian kaukaa haettua, koska eihän Venuksella ole vettä edes juomistarkoitukseen, joten mistä löylyvettä löytyisi? Ei, se oli yksi tuhansista virheaskeleista joita olen tutkintojeni seassa astunut.
Sukkula Venukseen on meidän aikamme Viiltäjä Jack. Molemmat ovat mysteerejä joita tullaan tutkimaan vielä vuosituhansia, mutta kumpaankaan ei koskaan tulla saamaan täysin varmaa vastausta. Robottiteoriani on varmasti lähimpänä totuutta, mutta onhan se tietysti mahdollista että joku kaunis päivä nousee esiin toinen teoria ja se saa enemmän kannatusta. Se on mahdollista, mutta epätodennäköistä.
Olen pahoillani etten voi kertoa teille varmaa vastausta mysteeriin, mutta en usko, että kukaan voi. Kun Kikka kuoli yli kymmenen vuotta sitten aivoinfarktiin, kuoli hänen mukanaan lopullinen vastaus arvoitukseen. Vain Kikka tiesi mistä varmasti mistä laulussa oli kyse. Ja Kikka vei sen tiedon mukanaan hautaan.
Olen sanonut sanottavani. Jokainen voi tehdä oman tulkintansa kyseisestä laulusta, sillä minä en enää muuta sanottavaa keksi. Lisäksi olen jo vuosia vältellyt Kikan "Tartu tiukasti hanuriin" biisin tutkintaa, koska pelkäsin sen sekoittavan Sukkula Venukseen tutkintani. Nyt olen viimeinkin vapaa istumaan sen ääreen ja kysymään itseltäni, että miksi Kikka pyytää kuuntelijaa tarttumaan tiukalla otteella harmonikkaan ja näppäilemään sitä? Onko kyseessä kenties laulu kuolemanjälkeisestä elämästä?