Vaihtoehtoinen perinne hääkakun leikkaamiselle

07.11.2021

Olin vähän aikaa sitten ystäväni häissä ja näin taas saman ongelman, jonka olen aina häissä nähnyt. Morsian ja sulhanen menevät hääkakulle eikä kumpikaan tunnu tietävän mitä pitäisi tehdä. Mies seisoo paikallaan ja odottaa, että nainen polkee miehen jalkaa tai lattiaa omalla jalallaan. Ja sitten he yhdessä leikkaavat hääkakun. Kyseessä on typerin vitun perinne, jonka olen koskaan nähnyt ja saan siitä oman vaimoni kanssa aina väittelyn aikaiseksi kaikissa häissä, joissa olemme olleet, jopa omissa häissämme. Miksi minä en miehenä saisi polkea ensin? Jos kyseessä on peli, niin eikö sitten olisi reilua pelata sitä? Mutta ei. Vaimoni mukaan kyseessä on etukäteen päätetty peli, jossa nainen polkaisemalla lattiaa ensin näyttää suhteessa olevansa se, joka päättää kaapin paikan. Ja siinä ei ole mitään vitun järkeä!

Mutta tässä on: Mitä jos hääkakun leikkaamisen sijaan peli olisi nimeltään Kuka päättää kaapin paikan ja siihen liittyy keskellä huonetta oleva kaappi. Morsian käskee sulhasta siirtämään kaapin haluamaansa paikkaan. Sitten sulhanen joko siirtää kaapin tai ei. Se olisi perinne, jossa tehtäisiin häävieraille todella selväksi se, että kuka päättää tässä suhteessa kaapin paikan. Kirjaimellisesti.

Peliä voi myös muokata hauskoilla eri tavoilla hääparille sopivaksi. Kaappi voi olla Ikean pahvipuusta rakennettu pikku Brimnes-lipasto tai sitten se voi olla Ikean 200-kiloinen Pax-vaatekaappi. Mutta pelin kulku on silti yksinkertainen. Morsian ostaa etukäteen kaapin. Kaappi tuodaan hääpaikalle. Morsian näyttää sulhaselle kaapin häiden keskellä ja toteaa, ettei se ole hyvä tuossa paikassa. Siirrä se… tuonne! Ja sitten sulhanen joko sanoo "Kyllä kulta" ja siirtää sen kaapin tai sitten sulhanen sanoo "En kulta" ja luopuu elämänsä ainoasta takuuvarmasta seksistä.

Kaapin paikan päättämisestä voi saada myös hyvän keskustelun aikaiseksi häävieraiden edessä. "Miksi siirtäisin kaapin tuonne, eihän auringonvalo mene koskaan lähellekään tuota nurkkaa". "Ei kyseessä ole yritys saada kaappia auringonvaloon rakas. Haluan sen johonkin, jossa se ei ole tiellä". "Jos halusit kaapin joka ei ole tiellä, kulta, niin miksi sitten ostit kokonaisen vitun vitriinin siirrettäväkseni? Vitriinien tarkoitus on olla näkyvällä paikalla, ne sitovat huoneen yhteen". "Ostin vitriinin, armain, koska huumevelkojesi vuoksi myit kysymättä pois mummoni antaman perintövitriinin." "Ei pupuseni, en myynyt sitä minun huumevelkojeni vuoksi. Myin sen meidän huumevelkojemme vuoksi" ja sitten häävieraat voisivat yhteen ääneen huokaista ja sanoa "Awwww, niin söpöä".

Kaapin paikan päättämisen avulla voi näyttää häävieraille, että tässä suhteessa yhteistyö toimii. Esimerkiksi, jos morsian on ostanut pienen lipaston siirrettäväksi, on morsian tiedostanut kaapin olevan helposti siirrettävä ja sulhanen tietää menneensä naimisiin oikean ihmisen kanssa. Jos kaappi taas on joku pankin vanha holvikassakaappi, niin yhteistyössä ja tulevassa elämässä saattaa olla parantamisen varaa. Jos olet siirtänyt häissäsi kassakaapin huoneen toiselta puolelta toiselle, ei sinun kannata yllättyä, jos kotona vaimo haluaa kerran viikossa vaihtaa huoneiden järjestyksen päikseen.

Ja koska kyseessä on peli, voi sitä myös pelata. Jos sinusta sulhasena tuntuu siltä, että olet se, joka päättää kaapin paikan suhteessa, niin todista se. Käännä asetelma ylösalaisin ja pakota naisesi raahaamaan kaappia häiden keskellä vaikka aseella uhaten. Näytä minkälainen mies oikeasti olet kaikkien ystäviesi ja sukulaistesi edessä. Huuda vaimollesi, että hääpäivät tulevat ja menevät, mutta rakkaus on ikuista! Joten siirrä se kaappi tuolle seinälle nyt! NYT!

Tiivistettynä, jos haluaa todistaa häävieraiden edessä, että kuka suhteessa päättää kaapin paikan, niin sitten Kuka päättää kaapin paikan -perinteessä on paljon enemmän järkeä kuin hääkakun leikkaamisen kiukuttelupolkemis perinteessä. "Olen vahva nainen ja päätän asioista suhteessa, mutta en jaksa leikata kakkua yksin, joten tarvitsen vahvan miehen apua leikkaamisessa MUTTA MINÄ PÄÄTÄN minkä kohdan kakusta leikkaamme polkemalla lattiaa kuin kaksivuotias lapsi." Sen sijaan "Mitä vittua tuo kaappi tekee keskellä tanssilattiaa, vie se heti tuonne muiden kaappien joukkoon jotta ihmiset pääsevät tanssimaan" käy ihan helvetin hyvin järkeen.

Joten oikeasti, lopettakaa se hääkakun leikkaus välittömästi ja ostakaa kaappi.

Ps. Ihan vain siltä varalta, ettei kaappi-ideani miellytä tai elätte suhteessa, jossa teillä ei ole varaa kaappiin, niin minulla on myös toinen vaihtoehtoinen ja vähän halvempi peli-idea, jonka olen valmis avaamaan ajatuksella. Se on nimeltään Kumpi tässä suhteessa pistää toiselle jauhot suuhun ja herneet nenään ja sen säännöt ovat myös aika yksinkertaiset. Siihenkään ei liity lattian polkemista. Siihen liittyy jauhoja ja herneitä.