Vuosi 2017

31.12.2017

Hyväksi havaitulla tavalla, tiivistän taas vuoden itseottamiini kuviin.

Tammikuu

Lohjalaisella kirppiksellä oli myytävänä nämä kaksi nukkea. Kalevi Sorsa ja Paavo Väyrynen. Molemmat 15 euroa kappale. Vaimo sanoi, että en saa ostaa.

Jos olisin saanut ostaa, olisin tehnyt Améliet ja vienyt niitä ympäri maailmaa ja pistänyt poseeraamaan nähtävyyksien edessä.

Helmikuu

OIKEASTI!?

Maaliskuu

Kuinka monella teistä on yksityisvessa töissä? Ei varmasti monella. Minulla on.

Minun yksityisvessani on vähän matkan päässä tehtaalta, hylätyssä tehdasrakennuksessa erään kukkulan takana. Tai ehkä on väärin kutsua sitä yksityisvessaksi, koska koko tehdasalue saa käyttää sitä. Mutta koska koko tehdasalue on enemmän tai vähemmän täysin hylätty, en ole koskaan nähnyt muiden käyttävän vessaani. Joskus kun istun vessassani, minä huudan Tarzan-huutoa, koska kukaan ei voi kuulla minua.

Vessani sijaitsee hylätyssä pukuhuoneessa, jossa on varmaan yli 200 vaatekaappia ja vajaat 30 toimivaa lavuaaria. Vessoja on kaksi, mutta minä käytän yleensä vain oikeanpuoleista, koska vasemmassa oli kerran hiiri joka istui pöntöllä. Oikeassa vessassa elää iso hämähäkki, mutta koska se sentään pelkää minua, annan sen vapista nurkassa ja elää elämäänsä rauhassa. Olen tuntenut hämähäkin jo melkein kahden vuoden ajan. Sen nimi on Pelokas Eero.

Yksityisvessani on lämmitetty, joten joku jossain maksaa sähköstä minun vuokseni. Kiitos sille jollekin, arvostan lämmitystä kovasti. Yksityisvessani on myös eräänlainen kirja, koska ovessa olevia tekstejä ei ole koskaan maalattu piiloon. Suurin osa teksteistä on 90-luvulta tai 2000-luvun alusta, mutta 80-luku on myös hyvin edustettuna. Vanhin teksti jonka olen löytänyt oli 70-luvulta, mutta en viitsi kertoa mitä siinä sanottiin, koska se liittyi pilluihin.

Huhtikuu

Minun ja ystäväni Markuksen kirjoittama ja luoma sitcom Pää Edellä lanseerattiin huhtikuussa, ja sen sijaan että olisi uutisoitu vaikka siitä että sarjassa haukutaan Olli Immosta natsiksi tai Sami Hedbergiä suomalaisen huumorin tuhoksi, tämä oli se mikä rikkoi uutiskynnyksen.

Toukokuu

Kesäkuu

Antakaas kun esittelen teille vähän miltä ilmapistoolit nykyään näyttävät. Tämä tässä on aidon revolverin painoinen ilmapistooli, jonka työkaverini toi töihin. Ja tässä on saman ilmapistoolin panokset:

Kun minä olin nuori, sain vanhemmilta lahjaksi ilmakiväärin joka näytti kilometrin päästä ilmakivääriltä ja painoi ehkä kilon. Ainoa asia jonka sain hengiltä sillä ilmakiväärillä oli lepakko, ja sekin oli enemmän lepakon syytä. Kaljatölkistä luodit menivät hädin tuskin läpi.

Jos olisin ampunut kaljatölkkiä tällä laitteella, koko tölkki olisi luultavasti hävinnyt savuna ilmaan.

Heinäkuu

Istuin Mehiläisen aulassa ja mietin tätä kysymystä lastenkirja kädessäni, samalla kun muut aikuiset katsoivat minua oudosti. En minäkään tiedä mikä vittu on voisilmä. Veikkaisin että se on joko puurossa oleva voiklimppi. Tai sitten se on se pulla jossa on jotain keltaista keskellä.

Elokuu

Syyskuu

Minun ja Markuksen sitcom Pää Edellä julkaistiin Elisa Viihteessä ja vastaanotto oli aika jees. Se tuntui aiheuttavan pelkästään rakkautta tai vihaa. Jos blogini tekstit tuntuvat maistuvan, uskoisin että sarjakin maistuu.

Minun piti myös jossain vaiheessa kirjoittaa blogiteksti sarjasta, mutta olen kohta puoli vuotta työstänyt yhtä saatanan ajokorttiin liittyvää blogitekstiä joka ei varmaan koskaan valmistu, joten sekin jäi tekemättä. Ehkä ensi vuonna jos saan ajokorttiblogin julkaistua, voin keskittyä muihinkin asioihin.

Lokakuu

Miten niin jos?

Lisäksi, se kirpputorilla myytävänä oleva Paavo Väyrys-nukke näytti enemmän Paavo Väyryseltä kuin Paavo Väyrynen. Sen nuken silmät eivät sentään olleet luonnottoman erillään toisistaan. Jos olisin palkkamurhaaja ja minun kohteeni olisi Paavo Väyrynen, hyökkäisin tämän kimppuun suoraan edestä päin, koska siinä on väkisinkin Paavon sokea piste.

Marraskuu

Tämä oli pienoinen yllätys. Selvisi että olimme Markuksen kanssa Venla-shortlistilla ehdokkaina. Tajusimme heti, että emme ikinä pääse kategorian finaaliin, koska yksi sarjamme jaksoista käsittelee sitä kumpi maistuu pahemmalta, kusi vai oksennus, ja se on sarjan ensimmäinen jakso. Joten päätimme juhlallisesti tehdä ihan liian ison numeron shortlist-ehdokkuudestamme. Aioimme lypsää siitä irti kaiken kunnian mitä suinkin pystyimme.

Emme tainneet tehdä mitään. Kerroin vanhemmilleni siitä. Sieltä tuli onnittelut takaisin.

Joulukuu

Ystäväni Simo teki nerokkaan giffin Teuvo Hakkaraisen katumuksesta. Tämä on paras vitun juttu jonka olen nähnyt.

Teuvo Hakkaraisesta puheenollen, tässä linkki uutiseen jossa kerrotaan kuinka internetin asukkaat tukivat Teuvo Hakkaraista kun hän oli seksuaalisesti ahdistellut kansanedustaja Veera Ruohoa. "Pojat on poikia", sanovat internetin asukkaat. "Se kuuluu kulttuuriin."

Harkitsin hetken että olisin tehnyt tästä koko kuviosta oman versioni. Suunnitelmani oli ensin dokata, sitten tappaa joku, ja sitten pistää itsestäni surullinen kuva Facebookiin. "Olen niin pahoillani. Viina ei kyllä sovi minulle yhtään, teen kännissä typeriä mokia kuten tapan ihmisiä". Ja sitten vain katsoisin mitä siitä seuraisi. Tuntien Facebookin, olisin varmasti saanut tukea, tyyliin "Pojat on poikia, välillä on vaan pakko tappaa joku", "Kaikki mokaa joskus, tsemppiä Santtu ja olet hyvä ihminen kun myönnät virheesti" tai "Se kuuluu kulttuuriin".