Steven Seagal - Shadow Man (2006)
Mitä suurempi ihminen, sitä suurempi varjo.
Rakastan tarinoita.
Rakastan sitä, kuinka pienet yksityiskohdat paljastavat joskus suuria yllätyksiä tarinoissa. Katsokaa vaikka tätä koiraa tässä. Näyttääkö se teistä surulliselta, kuin se anoisi teiltä katseellaan apua? Vai näyttääkö se teistä onnelliselta, aivan kuin se odottaisi villiä leikkiä kanssanne?
Tarinoiden paras anti on siinä, että niiden parissa voi antaa mielikuvituksen laukata mihin suuntaan tahansa. Ehkä perustaisin oman tarinani koiran surullisiin silmiin, tai ehkä sen leikkisään hymyyn. Tai ehkä jopa siihen, ettei koiran kieli tule ulos sen suusta, koska joku on tehnyt koiran kaulaan reiän ja repinyt koiran kielen ulos siitä reiästä. Ken tietää, katsotaan mihin suuntaan tarina lähtee:
Alussa oli suo, kuokka ja sisilialainen koira. Koira ei antanut paikallisen mafiapomon pelotella hänen perhettään, joten mafiapomo päätti tehdä koirasta esimerkin muille kyläläisille. Koira kaapattiin ja sille tehtiin ns. sisilialainen solmio. Koiran kaulaan tehtiin puukolla reikä ja kieli vedettiin ulos sitä kautta. Sitten koiran ruumis jätettiin kirkon eteen kyläläisten löydettäväksi. Aika velikultia.
Ja tämä tässä oli varmaan ihan tarpeen hyvä alustus sille, minkälaista sisältöä näiltä sivuilta löytyy.
Julkaistu alunperin 03.02.2018
Sain parin kuukauden työttömyyden jälkeen yllätyksekseni töitä ja olen tässä ollut sen jälkeen onnen kukkuloilla. Yhtäkkiä parin kuukauden täydellisen syöksyn jälkeen kaikki lähtikin jyrkkään nousuun. Lisäksi uusi työpaikkani ei muistuta vanhaa työpaikkaani ei sitten yhtään! Paitsi ehkä siinä, mitä tulee siellä juotavaan kahviin.
Tämä blogiteksti ja siinä esiintyvä kahvinkeitin on ollut mielessäni nyt muutaman päivän. Uuden työpaikkani kahvinkeitin ei ole vielä läheskään tällä Jonnin mutsin kellarista löydetyn kahvinkeittimen tasolla, mutta siinä on yhteisiä piirteitä. En usko, että sitä on tiskattu ihan hirveän usein. En edes saanut keittimen kantta auki, ehkä koska en ymmärtänyt sen lukitussysteemiä tai ehkä koska kansi oli jähmettynyt kiinni pannuun.
Joka tapauksessa, on ollut hauska huomata, että kun työpaikalla on töissä vain miehiä ja he ovat vastuussa kahvinkeittimen siisteydestä, ei kukaan ota minkäänlaista vastuuta kahvinkeittimen siisteydestä. Arvostan sitä, sillä loppupeleissä siisteys on turhaa. Vain kahvi on tärkeää.
Mitä suurempi ihminen, sitä suurempi varjo.
A series of reviews from my Letterboxd account, part 18.
2024 oli umpipaskoista vuosista paskin. Ei ehkä maailmalle, mutta ainakin minulle. Pelkkiä vastoinkäymisiä ja ongelmia joka puolella, kulminoituen lopulta ihan työttömyyteeni asti.
Siitä on yli vuosi, kun viimeksi tein Steven Seagal -elokuvan purun! Vuosi on ollut kiireinen eivätkä Steven Seagal -läskivitsit ole olleet päällimmäisenä mielessäni. Mutta nyt alkaa näyttää huomattavasti rauhallisemmalta, joten ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä pitkästä aikaa purun tähän loputtomaan projektiin.
Viime viikolla Suomessa juhlittiin taas jokavuotista veropäivää, eli päivää jolloin me kaikki pystyimme vakoilemaan hyvätuloisten tuloja ja menoja kateellisena. Itse en jaksa selailla verokonetta, sillä minua ei kiinnosta miten paljon ihmiset tienaavat tai maksavat veroja. Jos totta puhutaan, minua kiinnostaa enemmän mitä heidän maksamillaan...