2017 - Pää Edellä (ohj. Jäppi Savolainen) - Käsikirjoitus (yhdessä Markus Laitisen kanssa)
Olipa kerran Englanti, vuonna 2013. Olin ystävieni Markuksen ja Aarnin kanssa kaljoilla pienessä Pubissa nimeltään King's Head. Siellä puheenaihe siirtyi suht nopeasti Englantilaiseen kouluun, jossa yövyimme osana erästä workshoppia. Joku workshoppimme miespuolisista opiskelijoista oli käynyt paria päivää aiemmin paskomassa vessamme pönttöön paskan, joka yhä kellui siellä. Pöntön vetäminen ei auttanut, sillä kakka ei suostunut menemään alas. Miksi se ei mennyt alas? Miten kakka voi olla niin kevyt? Ja vielä tärkeämpää, kuka oli paskonut sen sinne?
Kuten minun, Markuksen ja Aarnin tyyliin kuuluu, ensimmäinen tunti käytettiin täysin toisiamme kakasta syyttäen. Lopulta Markus kuitenkin tajusi, että eiväthän poliisitkaan mene rikospaikalle ja syytä itseään, koska se olisi vain tyhmää. Markus oli tietenkin oikeassa, joten aloimme syyttää muita opiskelijoita kakasta. Tähän kului pari tuntia. Lopulta päättelimme kuka syyllinen oli (Se oli Carlos, sen oli pakko olla Carlos) ja kakkaongelma oli ratkaistu. Ja idea oli syntynyt.
Suora hyppy tähän päivään. Pienestä Englantilaisesta pubista ideansa saanut sitcom Pää Edellä on valmis ja se julkaistaan Elisa Viihteellä Iltalehden tietojen mukaan 31.8. Markusta esittää Ylermi Rajamaa, Aarnia Lauri Tilkanen ja Santtua Kalle Lamberg. Lisäksi sarjassa esiintyy mm. Kai Vaine, Lotta Kaihua, Anu Sinisalo, Alina Tomnikov ja Miss Suomi Shirly Karvinen, joka Iltasanomien tietojen mukaan esiintyy sarjassa vähäpukeisena.
Ja kyllä, yhden jakson nimi on Kakkaongelma ja se käsittelee kakkaa joka ei mene alas pöntöstä. Tottakai.